Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja hänen haastajansa, demokraattien presidenttiehdokas Joe Biden ovat olleet tahoillaan vaalitenteissä televisioyleisön edessä.

Alunperin heillä piti olla keskinäinen vaaliväittely, mutta se peruttiin. Trump ei suostunut virtuaaliseen vaaliväittelyyn. Trump on vastannut kysymyksiin Miamissa NBC-kanavalla, Biden Philadelphiassa ABC:n lähetyksessä.

Trumpia tentattiin muun muassa hänen koronatuloksistaan, valkoisesta ylivallasta ja Qanon-salaliittoteoriasta. Bidenilta puolestaan tivattiin hänen kannoistaan veroleikkauksiin ja aiemmista kommenteistaan liittyen mustiin äänestäjiin.

Ylen Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Mika Hentunen luonnehti Ylen aamussa torstain tapahtumia luonteeltaan täysin erilaisiksi verrattuna kaksi viikkoa sitten käytyyn vaaliväittelyyn, joka oli tunnelmaltaan kireä. Myös Trump pysyi Hentusen mukaan torstain vaalitentissä asialinjalla.

Vaalitilaisuudet näytettiin samaan aikaan eri kanavilla, mikä on herättänyt Yhdysvalloissa kritiikkiä.

– Täällä Yhdysvalloissa suurin ongelma poliitikassa tällä hetkellä on polarisoituminen. Se, että on kaksi ryhmää, jotka eivät keskustele toistensa kanssa. Konservatiivit ja liberaalit, jotka eivät tiedä toisistaan tai toisten ehdokkaista. Nyt kun vielä tilaisuudet näytetään samaan aikaan, niin katselijoiden on tehtävä valinta jo siinä vaiheessa, kumpaa katselevat, Hentunen kuvailee.

Voit katsoa koko Hentusen raportin alla olevasta videosta.

Trump ei vastannut suoraan testituloksistaan

Trump ei antanut selkeää vastausta kysymykseen siitä, testattiinko häntä koronatartunnan varalta ennen syyskuun lopulla pidettyä vaaliväittelyä Bidenia vastaan. Asiasta kertoo muun muassa CNN.

Trump kertoi lähetyksessä, ettei hän muista testattiinko häntä väittelypäivänä tai sitä edeltäneenä päivänä. Vaaliväittelyt järjestävä Commission on Presidential Debates on vaatinut ehdokkaiden testaamista.

– En tiedä, en edes muista. Minua testataan koko ajan, sen voin sanoa, Trump sanoi.

Trumpin testitulos oli positiivinen kaksi päivää ensimmäisen väittelyn jälkeen. Vaalitilaisuudessaan Trump kertoi, ettei hänellä ole enää lainkaan koronatartunnan oireita. Presidentti vietti kolme päivää sairaalassa koronavirustartunnan vuoksi.

"Minun täytyy tavata ihmisiä"

Trumpin lähipiirissä ja hallinnossa on ollut runsaasti tartuntoja.

– Olen presidentti, minun täytyy tavata ihmisiä, en voi olla kellarissa, Trump sanoi Miamissa yleisölle sivaltaen Bidenin kampanjointia.

Trumpin mukaan ihmiset, jotka käyttävät kasvomaskeja saavat koronatartuntoja "koko ajan". Trump käyttää itse harvoin maskia.

Biden arvosteli omassa vaalitilaisuudessaan Trumpin koronapandemian käsittelyä. Biden sanoi, että Trump fokusoi liikaa osakemarkkinoihin ja vähätteli sitä, miten virus levisi ja uhkasi amerikkalaisten terveyttä ja taloutta, kertoo uutistoimisto AP.

Tilaisuudessa nousi esiin myös rokote koronavirusta vastaan. Bidenin mukaan rokotteen luotettavuus vaikuttaisi siihen, vaatisiko hän kaikkien kansalaisten rokottamista covid-19-tautia vastaan.

Johns Hopkins -yliopiston seurannan mukaan jo lähes 8 miljoonaa yhdysvaltalaista on saanut koronavirustartunnan ja yli 217 000 on kuollut covid-19-tautiin.

Trump väisteli kysymyksiä valkoisesta ylivallasta ja QAnonista

Lähetyksessä Trump oli tuttuun tapaansa välttelevä myös kysyttäessä sitä, tuomitseeko hän valkoisen ylivallan kannattajat. Trump ihmetteli sitä, miksi Bidenia ei pyydetä tuomitsemaan vasemmistolaista Antifa-liikettä.

– Tuo kuulostaa väistöltä, ankkuri totesi.

– Kuunteletko edes? Tuomitsen valkoisen ylivallan, presidentti sanoi.

Trump ei myöskään taipunut tuomitsemaan QAnon-salaliittoteoriaa, jonka kannattajat uskovat muun muassa siihen, että Trump käy salaista sotaa demokraattijohtoista saatananpalvojapedofiilien joukkoa vastaan.

– En tiedä mitään QAnonista. Ainoa asia, jonka olen kuullut, on että he ovat tosi vahvasti pedofiliaa vastaan. Olen samoilla linjoilla siitä, Trump sanoi.

Ankkurin taivuttelussa Trump kuitenkin suostui sanomaan, että hyväksyy vallasta luopumisen rauhanomaisesti, mikäli häviää vaalit.

– Vastaus on kyllä, hyväksyn - - mutta haluan rehelliset vaalit. Niin haluavat kaikki, Trump sanoi.

Biden peruisi rikkaimpien veroleikkauksia

Biden kertoi kysyttäessä, että hänen lupauksensa perua presidentti Trumpin kauden veronleikkaukset koskee vain rikkainta väestönosaa. Asiasta kertoo CNN.

Trumpin kauden aikaisista 2 biljoonan dollarin arvoisista veroleikkauksista Bidenin mukaan noin 1,3 biljoonaa hyödytti vain Yhdysvaltain rikkainta prosentin kymmenystä. Veroleikkausten arvioitu kustannus on laskettu 10 vuoden ajalta.

Biden on luvannut, ettei hänen verosuunnitelmansa kasvattaisi kenenkään alle 400 000 dollaria vuodessa ansaitsevan veroja, mutta arvostelijoiden mukaan veroleikkausten peruminen kuitenkin käytännössä kasvattaisi myös keskiluokan verotusta.

Vaalitilaisuudessa Biden joutui puolustamaan myös aiempaa sanomistaan, jonka mukaan afroamerikkalainen äänestäjä "ei ole musta" jos ei osaa valita hänen ja Trumpin väliltä.

Kun häneltä kysyttiin sitä, miksi mustien amerikkalaisten pitäisi äänestää häntä, Biden mainitsi olevansa sitoutunut oikeusjärjestelmän ongelmien ja taloudellisen epätasa-arvon korjaamiseen, ja että näillä alueilla hän on selvästi istuvaa presidenttiä parempi.

Yhdysvaltain presidentinvaalit pidetään 3. marraskuuta, mutta miljoonat ovat äänestäneet jo ennakkoon.