Jalkapallojoukkue Tampere Unitedin edustusjoukkueessa on todettu koronavirustartuntoja. Tähän mennessä tartunta on todettu kolmella henkilöllä. Osa testituloksista on vielä saamatta.

Tampere United kertoo tiedotteessa, että suurin osa joukkueen pelaajista ja taustahenkilöistä asetettiin karanteeniin keskiviikkona. Altistumiset ovat tapahtuneet lauantaina 10. lokakuuta.

Joukkueen mukaan karanteenin viimeinen päivä on 19. lokakuuta niillä, joilla ei todeta koronavirustartuntaa.

Altistumiset paljastuivat, kun tiistai-iltana joukkueen pelaaja ilmoitti saaneensa positiiviisen tuloksen koronavirustestistä.

Tampere Unitedin edustusjoukkue pelasi kauden viimeisen ottelunsa valkeakoskelaisjoukkue Pallo-Seppoja vastaan lauantaina 10. lokakuuta Pyynikin kentällä.

TamU ilmoitti Pallo-Seppojen joukkueenjohdolle tilanteesta heti tiistai-iltana.

Yleisö erillään joukkueista

Tampere Unitedin puheenjohtaja Antti Niemistö kertoo, että lauantain ottelussa oli yleisöä runsaat 200 henkilöä. Yleisö ja joukkueet on pidetty peleissä erillään toisistaan.

– Vaihtopenkitkin on siirretty toiselle puolelle kuin yleisö tällä koronakaudella ja joka tapauksessa on oltu ulkotiloissa. Näkisin, että yleisön ei tarvitse olla huolissaan.

TamU:n edustusjoukkueella oli lauantaina ottelun lisäksi kauden päättävä saunailta. Joukkueella oli viime viikolla myös harjoitukset tiistaina, torstaina ja perjantaina.

Pallo-Seppojen puheenjohtaja Timo Westman kertoo, että heidän joukkueestaan ketään ei ole asetettu karanteeniin. Osa on saanut ohjeen seurata, tuleeko oireita. Westmanin käsityksen mukaan kenelläkään ei tällä hetkellä ole oireita.