Vaasassa Gerbyn uudessa päiväkodissa on todettu koronavirustartunta. Tartunnan on saanut yksi henkilökuntaan kuuluvista.

Tartunnalle on altistunut 42 lasta ja kuusi aikuista.

Päiväkoti on sulkenut kaksi ryhmää. Syksyllä avattu noin 200 lapsen Gerby Daghem toimii viidessä eri rakennuksessa, joten sitä ei tarvinnut sulkea kuin osin.

Viime viikolla päiväkodissa tiukennettiin rajoituksia niin, ettei eri rakennusten henkilökunta tapaa toisiaan. Esimerkiksi kahvihuone on poistettu käytöstä, eikä päiväkodin eri osissa toimiva henkilökunta ole viettänyt aikaa yhdessä.

Vaasan sairaanhoitopiirissä todettiin viikonloppuna yli sata uutta koronavirustartuntaa. Tiukennetut koronarajoitukset astuvat alueella voimaan tänään maanantaina.