Kainuun koronatilanne on pysynyt rauhallisena. Uusia tartuntoja ei ole tullut lokakuun alun jälkeen, jolloin Kainuun viimeisin koronarypäs tavattiin.
– Taitaa olla rauhallisinta koko maassa tällä hetkellä, pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari arvioi.
No-Pan auton joukkoaltistuminen ei ole tuonut uusia tartuntoja, mutta häviävän pieni mahdollisuus niihin Koukkarin mukaan on.
Kaikki henkilökohtaiset karanteenit päättyvät kuluvalla viikolla. Perhealtistumisissa saattaa Koukkarin mukaan tulla yksittäisiä sairastumisia.
– Ne ovat karanteenissa tapahtuvia sairastumisia.
Syyslomien aikaan kainuulaisia lähtee lomailemaan maakunnan ulkopuolelle, mutta myös Kainuuseen tulee matkailijoita. Tämän kokonaisuudessaan Koukkari arvioi voivan tuoda altistumisia ja sairastumisia.
– Keskeisin viesti on se, että matkailun ja vuorovaikutuksen jälkeen on hyvä välttää riskiryhmässä olevien seuraa.
Elämää kannattaa jatkaa normaaliin tapaan, kunhan muistaa korona-ajan perusvarovaisuudet: hihaan yskimisen, käsienpesun, kasvomaskin ja turvavälit.
– Nuorella tai aikuisella tauti on hyvin lievä. Elämää ei voi pullossa viettää, Koukkari summaa.
Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.
Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.