Ravintoloiden aukioloajat tiukentuivat tänään torstaina 8.10. koko Suomessa. Anniskelu tuli lopettaa kello 24 ja ovet sulkea kello 1 yöllä, mutta ravintoloiden asiakaspaikkamäärää ei rajoitettu.
Neljä maakuntaa on kuitenkin kiihtymisvaiheessa ja yksi jo leviämisvaiheessa, ja niihin on tulossa tätä tiukemmat rajoitukset. Sunnuntaista lähtien ravintoloiden on lopetettava anniskelu kello 22, ja ravintola on laitettava kiinni kello 23. Lisäksi ravintola voi ottaa vain puolet asiakaspaikoista käyttöön.
Nämä tiukemmat rajoitukset koskevat Uuttamaata, Varsinais-Suomea, Pirkanmaata, Kanta-Hämettä ja Pohjanmaata, joka on leviämisvaiheessa.
Edelleen aluehallintovirastot valvovat ravintoloiden toimintaa. Tiistaina pääkaupungiseudun koronakoordinaatioryhmän infossa kerrottiin, että Uudellamaalla tehostetaan ravintoloiden valvontaa ja puututaan riskiravintoloiden toimintaan.
Kaikki ravintolat saavat siis lähtökohtaisesti pitää ovensa auki asetuksen mukaisesti. Mutta ne ravintolat, jotka eivät noudata tartuntatautilain mukaisia rajoituksia tai hoida hygieniavelvoitteitaan, niiden toimintaan voidaan rajoittaa tai ravintola voidaan jopa sulkea Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöksellä.
Kysyimme Etelä-Suomen avin alkoholihallintoyksikön päälliköltä Riku-Matti Lehikoiselta, miten ravintoloita aiotaan valvoa ja mikä on korkean riskin ravintola.
Miten ravintoloiden valvontaa tehdään käytännössä?
– Alkoholitarkastajat, jotka valvovat normaalisti alkoholilain noudattamista, valvovat myös koronarajoitusten noudattamista. Teemme valvontaa riskiperusteisesti. Kun tulee tietoon, että jossain ravintolassa on puutteita toiminnassa, niin menemme paikan päälle tekemään tarkastuksen. Tilanteen mukaan annamme ravintolalle ohjeistuksia tai määräyksiä. Voimme esimerkiksi määrätä, että ravintolan on vähennettävä pöytiä, jos tila vaikuttaa liian ahtaalta. Jos puutteet ovat pahoja, voimme myös määrätä ravintolan samantien suljettavaksi.
Milloin tarkastuskäynnit alkavat vai joko ne on aloitettu?
– Kesäkuun alusta lähtien on tehty Uudenmaan alueen ravintoloihin jo lukuisia tarkastuksia. Uusien rajoitusten valvonta alkaa torstaina, kun rajoitukset tulevat voimaan.
Mikä on korkean riskin ravintola?
– Korkean riskin ravintola on sellainen ravintola, josta tartuntoja lähtee liikkeelle tai kaupungin tarveydenhuollolla tai HUSilla on esittää joku muu syy, jonka perusteella ravintolaa voi pitää riskikohteena. Eli kun tartuntojen alkuperää jäljitetään, niin voidaan osoittaa, että tartunta on mahdollisesti lähtenyt kyseisestä kohteesta liikkeelle. Avi tekee tällaisiin riskikohteisiin tarkastuksen. ** **
Mikä voi olla mainitsemasi muu syy?
– Yleisöltä tulleet ilmoitukset siitä, että jossain ravintolassa ei noudateta etäisyyksiä tai on puutteellinen hygienia. Yleisö voi tehdä ilmoituksen joko suoraan meille aville tai kaupunkien henkilöstölle tai HUSille. Esimerkiksi aville ilmoituksen voi tehdä sähköpostitse (avi).
Mitkä säännöt ovat mahdollisten ravintolasulkemisten pohjana?
– Ravintolan täytyy noudattaa aukioloaikasäännöksiä. Ravintolassa täytyy olla sellainen toimintamalli, että asiakkaat pystyvät pitämään riittävää etäisyyttä toisiinsa. Asiakkaan on pystyttävä löytämään pöytäpaikka pöytätason ääressä. Täytyy olla suunnitelma tartuntatautien torjumiseksi. Jos mitään näistä säännöksistä ei noudateta, niin siinä tapauksessa voimme välittömästikin sulkea ravintolan.
Onko tällaisia päätöksiä jo tehty?
– Tietääkseni ainakin yksi tällainen päätös on tehty elokuussa. Kyseinen ravintola on Vaasassa sijaitseva Old Irish Bub. Ravintoloitsijalle oli annettu huomautus siitä, että he eivät noudata tartuntataulilain mukaisia määräyksiä. Tästä huolimatta ravintolasta vähän huomautuksen antamisen jälkeen oli päässyt leviämään useita tartuntoja. Silloin Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto päätti sulkea ravintolan viikoksi.
Juttua muokattu 8.10. kello 23:48. Tartuntatautilain nojalla 30.9. annetun asetuksen mukaiset ravintoloiden rajoitukset tulivat voimaan 7.–8.10. välisenä yönä. Anniskelu loppui kello 24 ja ravintoloiden oli sulkeuduttava kello 01 yöllä.
Voit keskustella aiheesta 9.10. kello 23:een saakka.
Lue myös:
Uusimmat tiedot koronavirustilanteesta