Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja hänen puolisonsa Melania Trumpin koronavirustartunnasta kerrottiin julkisuuteen perjantaina.
Presidenttiparin tartunnan alkuperästä ei ole tietoa, mutta viimeisen parin vuorokauden aikana Trumpin lähipiiristä on paljastunut useita uusia tartuntoja.
Koska tartunnan saamisesta kestää oireisiin keskimäärin viisi päivää, virus on saattanut levitä Valkoisen talon ja Trumpin kampanjan tilaisuuksissa vähintään alkuviikosta alkaen. Pisimmillään oireet alkavat vasta kaksi viikkoa tartunnan jälkeen.
Tuona aikana myös tartunnan saaneet ovat saattaneet levittää virusta. Virus tarttuu parhaiten noin vuorokautta ennen ensioireita ja pari päivää oireiden ilmaantumisen jälkeen.
Näin Trumpin kiireinen kampanjaviikko eteni ennen tartunnan vahvistumista.
Jutussa on käytetty lähteinä yleisradioyhtiö BBC:n, uutistoimisto AP:n ja sanomalehti New York Timesin tietoja.
Lauantai 26.9. Trump paljastaa tuomariehdokkaan
Lauantai on tärkeä päivä Yhdysvaltain republikaaneille, kun presidentti Trump kertoo valinneensa uudeksi korkeimman oikeuden tuomariksi konservatiivisen Amy Coney Barrettin.
Noin kahdensadan vieraan nimitystilaisuus järjestetään Valkoisen talon ruusutarhassa. Video- ja kuvamateriaalien perusteella tilaisuudessa ei noudateta turvavälejä eikä vierailla ole kasvomaskeja.
Paikalla olevista ainakin presidenttipari, kaksi senaattoria, Mike Lee ja Thom Tills, Trumpin entinen neuvonantaja Kellyanne Conway sekä Notre Dame -yliopiston johtaja John Jenkins saavat myöhemmin positiivisen koronatuloksen.
Tilaisuudesta kuvatulla videolla näkyy, kuinka senaattori Lee halaa muita vieraita. Jenkins puolestaan kertoo myöhemmin kätelleensä useita ihmisiä tapahtumassa.
Tuomariehdokas Barrettin saa myöhemmin negatiivisen koronatestituloksen. Yhdysvaltain median mukaan hän oli ehtinyt sairastaa taudin jo aiemmin kesällä.
Myöhemmin illalla Trump piti vaalitilaisuuden Pennsylvaniassa.
Sunnuntai 27.9. Vaaliväittelytreenit
Presidentti Trump vetäytyy valmistautumaan tiistain vaaliväittelyyn Valkoisessa talossa. Sitä ennen hän kuitenkin ehtii pelata kierroksen golfia Virginiassa.
New York Timesin mukaan treeneissä on mukana ainakin New Jerseyn entinen kuvernööri Chris Christie, New Yorkin entinen pormestari ja Trumpin lakimies Rudy Giuliani, puheenkirjoittaja Stephen Miller, kampanjapäällikkö Bill Stepien ja avustaja Hope Hicks.
He kokoontuvat saman pitkän pöydän ääreen Valkoisen talon karttahuoneessa, eikä kukaan käytä maskeja. Valmistautuminen jatkui myös alkuviikosta, ja maanantaina Kellyanne Conway saapuu Valkoiseen taloon yhdessä Christien kanssa, uutiskanava CNN kertoo.
Tästä joukosta koronatartunnan ovat saaneet ainakin Trump, Conway, Stepien ja Hicks.
Sunnuntaina Trump pitää myös lehdistötilaisuuden ja tapaa puolisonsa Melanian kanssa sodissa kaatuneiden omaisia.
Maanantai 28.9. Tilaisuuksia Valkoisessa talossa
Presidentti Trump tutustuu Valkoisen talon pihalla uuteen sähköiseen kuorma-autoon kahden kongressiedustajan ja valmistajan edustajien kanssa.
Lisäksi hän kertoo Valkoisen talon ruusutarhassa uusien koronatestien jakamisesta osavaltioihin. Paikalla on varapresidentti Mike Pence, kongressiedustajia ja osavaltioiden edustajia.
Toistaiseksi ei ole kerrottu, että tilaisuuksiin osallistuneilla kongressiedustajilla tai virkamiehillä olisi havaittu tartuntoja. Varapresidentti Pencen koronatesti on perjantaina negatiivinen.
Valkoisessa talossa päivystävät toimittajat ja kuvaajat ovat läsnä monissa tilaisuuksissa, ja he matkustavat yhdessä presidentin kanssa. Ainakin kolmella median edustajalla on todettu myöhemmin koronatartunta.
Tiistai 29.9. Vaaliväittely Clevelandissa
Vaalikamppailun toistaiseksi kiihkein päivä nähdään tiistaina, kun presidentti Trump ja hänen vastaehdokkaansa Joe Biden kohtaavat Ohion Clevelandissa vaaliväittelyssä.
Väittelyn aikana Trump sanoo, ettei hänellä ole ongelmaa käyttää maskia mutta pilkkaa silti Bidenin maskinkäyttöä.
– Hänellä on suurin maski, jonka olen nähnyt, Trump sanoo.
Väittelytilaisuudessa huomioidaan koronariskit monin tavoin. Ehdokkaat eivät kättele ja heidät on sijoitettu turvaetäisyyden päähän toisistaan. Myös yleisö istuu harvassa, heidät testataan ja heiltä edellytetään maskin käyttöä.
Trumpin perheenjäsenet tulevat paikalle maskit kasvoillaan mutta ottavat ne pois väittelyn ajaksi. Trumpin pojan Don Trumpin Jr:n mukaan heillä ei ole todettu koronaa.
Myös Joe Biden ja hänen puolisonsa Jill Biden ovat kertoneet, että heidän perjantaiset koronatestinsä ovat negatiivisia.
Keskiviikko 30.9. Avustaja eristäytyy huonovointisuuden takia
Presidentti Trump matkustaa Minnesotaan. Hän pitää kampanjatilaisuuden yksityiskodissa sekä suuren ulkoilmatilaisuuden Duluthin kaupungissa.
Tilaisuudessa Trump heittelee iskulauseilla varustettuja lippalakkeja yleisöön.
Presidentin mukana matkustava avustaja Hope Hicks on huonovointinen ja eristää itsensä paluumatkalla presidentin virkakoneessa Air Force Onessa.
Torstai 1.10. Avustajalla todetaan tartunta
Presidentti Trump jatkaa kampanjointiaan järjestämällä yksityistilaisuuden golfkentällään New Jerseyn Bedmintonissa ja osallistumalla illalla rahankeräystilaisuuteen New Yorkissa.
Avustaja Hope Hicksillä todetaan koronatartunta. Hänen kanssaan kontaktissa olleita avustajia eristäytyy.
Trump kertoo illalla Foxs Newsin haastattelussa tehneensä puolisonsa Melanian kanssa koronatestin. Hän sanoo, ettei tiedä kuinka monen kanssa on ollut kontaktissa.
Perjantai 2.10. Trump kertoo tartunnastaan
Presidentti Trump ilmoittaa Twitterissä hieman puolenyön jälkeen Washingtonin aikaa, että hänellä ja Melanialla on koronatartunta. Myöhemmin Valkoisen talon lääkäri vahvistaa tiedon.
Illalla Trump siirtyy sairaalaan varotoimena. Hänen oireitaan kuvataan lieviksi.
Korjattu virheellinen kuukausi syyskuusta lokakuuksi 3.10. klo 17.30.
Lue myös:
Trumpin lääkäri sanoo presidentin voivan hyvin, mutta kysymysmerkkejä on noussut – Yle seuraa
Yhdysvaltalainen mielipidemittausguru Ylelle: Kampanjatilaisuuksien loppuminen voi lopulta olla Trumpin etu
Trumpin korkeimman oikeuden tuomariehdokkaan julkistamisseremonia paljastumassa koronalingoksi – vieraat kättelivät ja halailivat toisiaan
Kirjeenvaihtajalta: Trump on sairas – etusivu uusiksi, entä vaalit?