Varapresidenttiehdokkaat Kamala Harris ja Mike Pence kohtaavat keskiviikkona Utahin yliopiston tiloissa järjestettävässä väittelyssä Salt Lake Cityssä.

Näissä vaaleissa varapresidenttien kohtaamisella saattaa olla tavanomaista enemmän merkitystä, arvioivat Ylen haastattelemat asiantuntijat.

– Molemmat ehdokkaat ovat varsin iäkkäitä ja istuvalla presidentillä on vaarallinen koronavirustartunta. Äänestäjät voivat kokea, että presidentin kuolema ja varapresidentin astuminen valtaan on todellinen mahdollisuus, arvioi viestinnän professori Michael Wagner Madisonin yliopistosta Ylelle puhelimitse.

Toistaiseksi ei ole täyttä varmuutta siitä, millä tavalla presidentti Donald Trumpin ja haastaja Joe Bidenin kaksi jäljellä olevaa tv-väittelyä tullaan järjestämään.

Katso täältä varapresidenttiehdokkaiden väittely suorana torstaiaamuna 8.10. kello 4

Katso täältä suomeksi tekstitetty varapresidenttiehdokkaiden väitteky torstaina 8.10. kello 12 ja TV1:stä

Mikäli Trumpin terveydentila heikkenee, on myös mahdollista, ettei uusia väittelyitä järjestetä. Tällöin varapresidenttiväittelyn merkitys korostuu entisestään.

– Varapresidenttien debaatti on sillä tavalla erikoinen, että sen pääosassa olevat henkilöt eivät ole itse lavalla. Tämä on se juttu, kiteyttää oikeustieteen emeritusprofessori Joel Goldstein Saint Louisin yliopistosta Ylelle puhelimitse.

– Nyt jos muita väittelyitä ei pystytä järjestämään, katseet kääntyvät siihen, miten hyvin Pence pystyy puolustamaan Trumpin politiikkaa ja miten Harris onnistuu haastamaan sitä, Goldstein jatkaa.

Mitä merkitystä varapresidentillä on?

Yhdysvaltain perustuslain mukaan varapresidentillä on kaksi tehtävää. Hän voi tarvittaessa ottaa vastaan presidentin tehtävät ja hän toimii senaatin puheenjohtajana kongressissa.

Kokonaan toinen asia on, onko varapresidentillä oikeasti mitään valtaa.

Itsekin varapresidenttinä toiminut John Nance Garner (1868–1967) luonnehti aikoinaan, että varapresidentin pesti ei vastaa edes "ämpärillistä lämmintä sylkeä".

Professori Goldstein on kirjoittanut kaksi kirjaa varapresidenttien merkitystä Yhdysvaltain hallinnossa. Hänen mukaansa presidentin aisaparin poliittinen painoarvo on vaihdellut suuresti.

Aktiivisten varapresidenttien aika alkoi uudestaan 1970-luvulla presidentti Jimmy Carterin ja Walter Mondalen kaudella.

– Varapresidentti on lähtökohtaisesti sisäpiirissä, hänelle on paikka kansallisessa turvallisuusneuvostossa. Se, miten hänen näkemyksilleen annetaan painoarvoa, riippuu sitten istuvasta presidentistä.

Goldstein arvioi, että Trumpin tapa johtaa ja tehdä päätöksiä ei ole tehnyt yhteistyötä helpoksi.

– Yleensä presidentti on pyrkinyt ottamaan koko kansaa yhdistävän roolin. Ja poliittisempi, jakolinjoja synnyttävä tapa puhua, on jäänyt varapresidentille. Trumpin aikana tämä työnjako on mennyt toisin päin, Goldstein analysoi.

Etäisyys Trumpista auttaa

Salt Lake Cityssä torstaina Suomen aikaa käytävää keskustelutilaisuutta johtaa USA Today -sanomalehden toimittaja Susan Page, joka kutsuu lavalle kaksi hyvin erilaista varapresidenttiehdokasta.

Ennen nousuaan varapresidentiksi Mike Pencea, 61, pidettiin värittömänä hahmona, joka on hyvissä väleissä republikaanipuolueen vanhan johtokaartin kanssa.

Näin hänestä ajatellaan yhä edelleen.

– Pence on hoitanut kulisseissa hallinnon suhteita kongressiin ja puolustanut Trumpin linjaa eri foorumeilla. Ulkomailla Pence on edustanut Yhdysvaltoja edeltäjiänsä vähemmän, arvioi tutkijatohtori Markus Kantola Turun yliopistosta.

Lue lisää: Patavanhoillinen kristitty tv-tähden kumppaniksi – näinkö Trump kasvattaa kannatustaan?

Pencen pysyminen taustalla on suojannut häntä Trumpiin kohdistuvalta kritiikiltä. Kun Yhdysvalloissa esimerkiksi aloitettiin virkarikostutkinta Trumpin toimista Ukrainassa, Pence kiisti tietävänsä asiasta mitään.

Varapresidenttinä Pencen täytyy tukea Trumpin politiikkaa, mutta häntä ei voi syyttää kaikesta, mihin istuva presidentti on kaudellaan mahdollisesti sekaantunut.

Kantolan mukaan varapresidenttiehdokkaiden väittelyssä tullaan kuitenkin keskittymään juuri Trumpin menneeseen kauteen.

– Pencen on vaikea esitellä Trumpin suunnitelmaa toiselle kaudelle, sillä mitään selkää suunnitelmaa ei vaikuta olevan, Kantola arvioi.

Arvomaailmaltaan Pence on oikeistolainen konservatiivi. Hän vastustaa aborttia ja julkisen terveydenhuollon laajentamista, kannattaa yksityiskouluja ja avioliiton rajaamista vain heteroille.

Tämä asettaa hänet törmäyskurssille Kamala Harrisin kanssa.

Kaliforniassa pärjääminen vakuutti

Kalifornian senaattori Kamala Harris, 55, teki nousujohteisen uran syyttäjänä ennen kuin siirtyi politiikkaan. Nyt hän on ensimmäinen tummaihoinen nainen varapresidenttiehdokkaana.

Lue lisää: Kuka on Yhdysvaltain demokraattien varapresidenttiehdokas Kamala Harris?

Viestinnän professori Michael Wagner nostaa esiin kolme tekijää, jotka tekevät Harrisista hyvän aisaparin Bidenille.

Entisenä syyttäjänä Harris osaa esiintyä ja hyökätä hyvin. Hän on myös värillinen nainen, minkä uskotaan vetoavan moniin äänestäjiin.

– Ja Harris osaa voittaa. Tämä on kenties tärkeintä. Harris on pärjännyt Kaliforniassa, joka on Yhdysvaltain väkirikkain osavaltio. Se kertoo jostain, Wagner sanoo.

Presidentti Trump on väittänyt Harrisin kuuluvan niin kutsuttuun radikaaliin vasemmistoon.

On totta, että poliittiselta ideologialtaan Harris on demokraattien liberaaleinta laitaa. Hän on muun muassa tukenut laajaa julkista terveydenhuoltoa ja vastustanut koulutusjärjestelmän yksityistämistä.

Vuonna 2017 Harris vastusti Betsy DeVosin nimittämistä opetusministeriksi, mutta senaatin tasan menneessä äänestyksessä puheenjohtajan eli Pencen ääni ratkaisi nimityksen republikaanien hyväksi.

Kukaan Ylen haastattelemista asiantuntijoista ei usko Pencen ja Harrisin kohtaamisen tuovan mitään suuria käänteitä presidentinvaalikampanjaan.

Koronakriisin hoitamisen ja maan taloustilanteen arvellaan nousevan tärkeimmiksi teemoiksi. Yksi kysymys tiedetään jo etukäteen.

– Oletteko te valmis astumaan presidentin tehtävään? Sitä tavataan aina kysyä, hymähtää professori Goldstein.

Voit keskustella jutusta 8.10. kello 23 saakka.

Lue lisää:

Trump lietsoi valhetta Kamala Harrisin synnynnäisestä kelvottomuudesta varapresidentiksi – samoin kuin aiemmin Obamasta

Vahva nainen on presidentti Trumpille kova pala – republikaanit etsivät tapaa, jolla hyökätä Kamala Harrisia vastaan

Varapresidentti Pence hyökkäsi puoluekokouksessa Bidenia ja mielenosoittajia vastaan: "Ette ole turvassa Joe Bidenin Amerikassa"

Kirjeenvaihtajalta: Trump ja Pence vapiskaa – Kamala Harris käy päällenne kuin yleinen syyttäjä!