MALIBU, KALIFORNIA Näyttelijä-tuottaja Ashley Wells Lewis esittelee upeaa kotiaan Malibussa. Arvotaulut peittävät kaksikerroksisen omakotitalon seiniä, pöydillä on kehystettyjä valokuvia Lewisin uran varrelta. Hän näyttää monessa kuvassa paljon Marilyn Monroelta.
Lewis näytteli nuorempana televisiosarjoissa, mutta tuottaa nykyään dokumenttielokuvia. Hänen tv-dokumenttinsa Sweet, Innocent kertoo 2006 traagisesti kuolleesta povipommista Anna Nicole Smithista. Lewis ja Playboyssa poseerannut malli olivat hyviä ystäviä.
Keittiön pöydällä on paljetein koristeltuja USA-lippiksiä. Punaisessa päähineessä kannatetaan presidentti Donald Trumpin uudelleenvalintaa toiselle kaudelle.
Lewis on Real Women for Trump -järjestön perustajajäsen. Naisjärjestöön kuuluu yli tuhat jäsentä eri puolilla Los Angelesia.
Heitä yhdistää vahva poliittinen ideologia, joka on uskonnolliseen vakaumukseen verrattava voima.
– Olen aina rakastanut Trumpia. Suhtaudun häneen intohimoisesti maamme pelastajana. Se pelottaa vastapuolta, joka kutsuu häntä diktaattoriksi, sanoo Lewis.
Lewis kertoo äänestäneensä koko ikänsä republikaaneja, koska se on Yhdysvaltojen kahdesta pääpuolueesta konservatiivisempi.
Kaliforniassa Lewisin kaltaiset äänestäjät ovat vähemmistössä. Kalifornian Public Policy -instituutin mukaan osavaltion rekisteröidyistä äänestäjistä 24 prosenttia on republikaaneja, joista naisten osuus on 47 prosenttia.
Koko maassa puolueeseen kuuluvien naisten määrä putosi 37 prosenttiin vuonna 2017 eli pian Trumpin astuttua virkaan.
– En ole uskonnollinen, mutta pidän taivaan lahjana sitä, että Trump valittiin presidentiksi 2016. Hän on yksi älykkäimmistä presidenteistä kautta aikain ja on ansainnut ehdokkuuden Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi, Lewis sanoo.
Kolmasosa Trumpia 2016 äänestäneistä naisista harkitsee Bidenia
– Uudet kyselytutkimukset osoittavat, että naisäänestäjät ovat alkaneet vierastaa Trumpia.
– Syitä ovat muun muassa presidentin suhtautuminen naisiin, itsekkyys, riidanhaluinen esiintymistyyli ja koronaviruskriisin epäjohdonmukaisen hoitaminen.
– Naiskannattajien suosiota nakertaa myös pyrkimys avata talous nopeasti terveysriskistä huolimatta.
– Pew-tutkimuskeskuksen mukaan vuoden 2016 vaaleissa Trumpia äänesti 47 prosenttia valkoihoisista naisista.
– Kolmasosa Trumpia 2016 äänestäneistä naisista sanoi kyselyssä harkitsevansa toista vaihtoehtoa marraskuun presidentinvaaleissa.
Demokratia vaakalaudalla?
Donald Trumpin entinen lakimies Michael Cohen pitää Trumpin ydinkannattajien, kuten Lewisin, kritiikitöntä ylistystä osoituksena kultista.
Cohen tuomittiin 2018 kolmeksi vuodeksi vankeuteen veronkierrosta, valehtelusta kongressille sekä vaitiolorahan maksamisesta kahdelle pornotähdelle.
Takinkääntäjä kirjoitti siellä paljastuskirjan Disloyal: A Memoir.
– Entisenä kultin jäsenenä yritän sanoa hänen ydinkannattajilleen, joita on 38 prosenttia kansalaisista mukaan lukien monet kongressin edustajat, että Trump ei välitä mistään muusta kuin vaalien voittamisesta ja diktaattoriksi tulemisesta, sanoi Cohen Late Night with Seth Meyers -keskusteluohjelmassa syyskuussa.
Loyola Marymount -yliopiston valtiotieteen professori Fernando Guerra sanoo arvostettujen ammattipoliitikkojen tilalle tulleen kyllä-miesten ja -naisten ryhmän, joka noudattaa sokeasti johtajansa pienintäkin pyyntöä.
– Trumpin pyrkimysten ja demokratian, sananvapauden ja muiden perustuslaillisten periaatteiden välinen ristiriita kasvaa koko ajan. Tätä kehitystä on syytä pelätä, Guerra toteaa Ylelle Los Angelesissa.
Myös USC-yliopiston (University of Southern California) valtiotieteen professori Ann Crigler suhtautuu vakavasti Trumpin ajatuksiin ja toimintaan.
– Se, miten hän vähättelee mediaa ja heikentää amerikkalaisia instituutioita, on hyvin huolestuttavaa, sillä nämä ovat totalitaarisen johtajan klassisia tunnusmerkkejä, Crigler sanoo puhelimessa Ylelle.
– Viimeisin päätös, jonka mukaan [oikeusministeri William] Barr edustaa presidenttiä yksityisessä lakisyytteessä, on käsittämätön. Presidentti ei ole lain yläpuolella, Crigler jatkaa.
Tutkija viittaa oikeusministeri William Barrin päätökseen asettaa oikeusministeriö puolustamaan Trumpia Elle-lehden kolumnistin E. Jean Carrollin raiskaustapauksessa.
Carroll väittää Trumpin raiskanneen hänet tavaratalon sovituskopissa 20 vuotta sitten. Trump on kieltänyt teon, koska Carroll ”ei ole hänen tyyppiään”.
Trumpia seksuaalisesta ahdistelusta syyttävien naisten lista on pitkä. Viimeksi reilu viikko sitten entinen malli Amy Dorris kertoi joutuneensa Trumpin kähmimäksi.
Kannattajat eivät usko syytöksiin
Ahdistelusyytöksillä on toistaiseksi ollut verrattain vähän vaikutusta Trumpin ydinkannattajiin. Presidentin henkilökultti on niin vahva, että ydinkannattajien luottamus on horjumaton sanoi tai teki hän mitä tahansa.
– En usko, että hän on raiskannut ketään, eihän hänen tarvitse tehdä mitään sellaista! Ihmiset haluavat vain saada huomiota ja lannistaa hänet. He haluavat tuhota hänet hinnalla millä hyvänsä, Lewis painottaa.
Lue lisää: Trumpia seksuaalisesta häirinnästä syyttävät naiset vaativat kongressia tutkimaan asian
Trump itse sanoo tehneensä naisten hyväksi enemmän kuin kukaan muu presidentti maan historiassa. Kiistatonta on se, että Trump on ainakin arvostellut naisia ulkonäön perusteella, olivat he sitten poliittisia vastustajia, julkisuuden henkilöitä tai hänen työntekijöitään.
Miss USA -kilpailut aiemmin omistanut Trump on vähätellyt ja haukkunut naisia muun muassa rumiksi, lihaviksi, kieroiksi, luusereiksi, hulluiksi ja sioiksi.
Viime vaalien alla paljastui äänite, jolla Trump rehenteli voivansa tehdä naisille mitä vain (”ottaa kiinni pillusta”), koska on kuuluisa.
Lue lisää: Donald Trumpin kohu naisiin kohdistuvasta puheesta yltyy – tämän nauhan vuoksi
Lewis viittaa kintaalla koko kourimiskohulle. Hän pitää seksistisiä puheita pelkkänä pukuhuoneleveilynä, jonka voi jättää omaan arvoonsa.
– Miehet ovat miehiä. Tiedän, että miehet puhuvat typeryyksiä, kun he kerskailevat toisilleen.
Trumpin kommunikointia tutkiva Crigler on ymmällään naiskannattajien ajatuksenjuoksusta.
– Minun on henkilökohtaisesti vaikea käsittää, miksi yksikään nainen äänestäisi Trumpia, Crigler sanoo.
– Seksismillä on pitkät perinteet tässä maassa ja kenties osa näistä naisista on niin tottunut siihen, että he pitävät sitä normaalina käytöksenä, Crigler jatkaa.
Vapaus hinnalla millä hyvänsä
Matematiikan lehtori Karen Siegemund, American Freedom Alliance -järjestön puheenjohtaja huomasi olevansa konservatiivi Barack Obaman kahden presidenttikauden (2009-2017) aikana.
– Presidentti Obama ei koskaan vaikuttanut kiitolliselta kaikista hyvistä asioista, jotka tämä maa on saavuttanut, Siegemund kritisoi.
Hän kokee Obaman pilkanneen laajoja aseoikeuksia kannattavia ihmisiä.
– Se oli todella loukkaavaa. Hän ei käyttäytynyt koko maan presidentin tavoin, vaan pirstoi meidät pieniin ryhmiin.
Siegemund erotettiin opettajan tehtävästä ranskankielisessä Lycée Français -lukiossa Los Angelesissa viime vuonna. Siegemund sanoo, että häntä pidettiin valkoisen ylivallan kannattajana poliittisten mielipiteidensä takia.
– Vapaus on minulle tärkein äänestyskriteeri. Olemme koronavirusepidemian aikana nähneet käsittämättömän määrän tapoja, joilla valtiovalta voi rajoittaa kansalaisten vapauksia, maskipakosta liikkeiden sulkemiseen, kauhistelee Siegemund.
Hän syyttää tiukoista koronatoimista Kalifornian kuvernööriä Gavin Newsomia ja Los Angelesin kaupunginjohtaja Eric Garcettia. Kummatkin ovat demokraatteja.
Osaa kääntää asiat päälaelleen
Professori Crigler ymmärtää, miten Trumpin tuttavallinen kommunikointitapa saa ydinkannattajat tuntemaan kuuluvansa presidentin sisäpiiriin ja puolustamaan ryhmää muita näkemyksiä vastaan.
– Trump on erittäin hyvä kääntämään asiat päälaelleen ja sysäämään vastuun muille. Se on todella hämmästyttävää. Esimerkiksi toimittaja Bob Woodwardin kirjassa paljastuu, miten hän vähätteli koronavirusta. Se on klassista Trumpia, Crigler selittää.
Presidentti on kertonut Rage-teoksen kirjoittaneelle Woodwardille tienneensä koronaviruksen tappavuudesta ja leviämisestä ilmateitse jo helmikuun alussa.
Trumpin mukaan hän halusi välttää paniikkia ja pitää kansan rauhallisena, kun vähätteli julkisesti viruksen vaarallisuutta. Tähän mennessä yli 200 000 amerikkalaista on kuollut koronavirukseen.
Siegemund ei näe mitään vikaa siinä, miten Trump on hoitanut koronakriisin. Hän pitää monissa kaupungeissa jatkuvia mielenosoituksia poliisiväkivaltaa, rasismia ja muita yhteiskunnallisia ongelmia kohtaan paljon suurempana uhkana.
– Uskon, että Trump voittaa demokraattien hallitsemissa kaupungeissa tapahtuvan kaaoksen takia. Sitä näytetään televisiossa joka ilta. Kyse on sekasorrosta, laittomuuksista, väkivallasta, rasismista ja fasismista, Siegemund sanoo.
– Tällaisina aikoina tarvitsemme miestä, joka ei pelkää. Ja Trump ei pelkää, hän jatkaa.
Voit keskustella aiheesta sunnuntaihin kello 23:een asti