Kolumni
Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.
Lue kolumneja
Kuuntele kolumneja Yle Areenassa
Kerron nyt jotain, minkä tunnustaminen hävettää minua: tunnen itseni usein yksinäiseksi.
Tuntemattomaan kaupunkiin muuttaminen ei jännittänyt minua juurikaan, kun aloitin neljä vuotta sitten yliopisto-opinnot. Olen seurallinen ekstrovertti, joten toivoin, että löytäisin opiskelijapiireistä nopeasti läheisen ja samanhenkisen kaveriporukan, jonka kanssa viettäisin vapaa-aikaa. Toisin kävi.
Olen toki tutustunut opiskeluvuosien varrella kymmeniin mahtaviin tyyppeihin, mutta en ole löytänyt sellaista tiivistä porukkaa, jonka kesken järjestettäisiin bile-etkoja, lukupiirejä ja roadtrippejä.
En ole ainoa yksinäisyyden tunteiden kanssa kamppaileva nuori aikuinen, vaikka minusta on siltä toisinaan tuntunut. Esimerkiksi Meri Suominen kertoo Satakunnan Kansan kolumnissa yllättyneensä siitä, ettei ystävyysuhteiden luominen käynytkään enää aikuisiällä helposti.
Tilastojen mukaan yksinäisyys on melko yleistä. Noin joka viides nuori aikuinen kokee itsensä vähintään joskus yksinäiseksi, paljastaa Tilastokeskuksen vuonna 2018 julkaisema elinolotilasto.
Yksinäisyys on tutkimusten mukaan merkittävä terveysriski, sillä se saa kehomme muun muassa erittämään liikaa stressihormonia. Jatkuvat yksinäisyyden tunteet myös altistavat psyykkisille ongelmille.
Silti nuorten aikuisten yksinäisyydestä puhutaan hämmästyttävän vähän.
Uskon, että yksi merkittävä syy puhumattomuuteen on häpeä. Tuo ilkikurinen tunne sai minutkin epäröimään tämän kolumnin kirjoittamista.
Häpeä juontaa juurensa esimerkiksi siitä, että yksinäisyys tuntuu helposti epäonnistumiselta.
Nuoruus on huoleton elämänvaihe, jossa pitäisi viilettää menemään ja pitää hauskaa ystävien kanssa. Hävettää, että tämän viilettämisen sijaan katselen usein viikonloppuisin kaveriporukoiden brunsseja ja mökkiolympialaisia Instagram-kuvista yksin kotona.
Olen yrittänyt mennä mukaan mahdollisimman moneen, aloittaa harrastuksia ja lähestyä ihmisiä rohkeasti, vaikka on jännittänyt. Lopulta olen ajatellut, että olen mokannut jotenkin, kun kaveriporukkaa ei ole tästä huolimatta muodostunut.
Häpeä nousee esiin myös toimittaja Marjut Mäntymaan marjuttuulikki-kanavan yksinäisyyttä käsittelevässä videossa. Mäntymaa on kerännyt videota varten ihmisten kokemuksia yksinäisyydestä. Moni paljastaa, että asiasta puhuminen nolottaa. Myös yksinäisyystutkija Niina Junttila kertoo videossa, että suomalaisilla on tapana hävetä yksinäisyyttään.
Olen hävennyt yksinäisyyden tunteita myös siksi, koska olen luullut, että minun pitäisi olla täysin erakko voidakseni oikeutetusti tuntea yksinäisyyttä. Minulla kuitenkin on monta ihanaa ystävää. He kaikki vain asuvat kaukana, ja näen heitä siksi harvoin.
Otin asioista selvää ja ymmärsin, että vähänpä tiesin. Ja turhaanpa häpesin.
Selvisi, että yksinäisyyden tunne on yksilöllinen, minkä vuoksi eri ihmiset kokevat sitä erilaisissa tilanteissa ja eri syistä. Paras ja ainoa mittari on ihmisen oma kokemus.
Kenties tunnetuimmassa sosiologi Robert Weissin määritelmässä yksinäisyyden käsite jaetaan kahtia: emotionaaliseen ja sosiaaliseen yksinäisyyteen. Ensimmäinen tarkoittaa sitä, että elämästä puuttuu kahdenvälisiä pysyviä ja merkityksellisiä ihmissuhteita, ja jälkimmäinen taas viittaa sosiaalisen kaveriverkoston uupumiseen.
Weissin määritelmä auttoi minua ymmärtämään tunteitani paremmin. Ymmärsin, että kohdallani ikävät tunteet johtuvat pääosin juuri sosiaalisesta yksinäisyydestä.
Lisäksi yksinäisyys on tärkeää erottaa vapaaehtoisesta yksinolosta. Minäkin vietän mielelläni aikaa myös itsekseni. Se ei sulje pois sitä, että kaipaan ystävien seuraa. Yksinäisyyden tunteet eivät tarkoita, ettei osaisi nauttia omasta seurastaan.
On hyvä myös muistaa, että ihmissuhteiden muodostuminen on aina monen asian summa, jossa myös sattumalla on osansa.
Minua on helpottanut ymmärrys siitä, että aina ystävyyssuhteita ei muodostu, vaikka itse tekisi aloitteita ja olisi ystävällinen muille. Joskus uusista yhteisöistä ei löydy samanhenkisiä ihmisiä, ja toisinaan toisten ihmisten elämäntilanne ei ole otollinen uusille ihmissuhteille. Välillä on väärässä paikassa väärään aikaan.
Toivon, että voisin tällä kolumnilla rohkaista muitakin puhumaan yksinäisyyden tunteista avoimemmin, jotta voisimme hälventää aiheen ympärillä vellovaa turhaa häpeää. Yksinäisyyden tunteet satuttavat, mutta ovat kovin inhimillisiä. Häpeäminen vain lisää pahaa oloa.
Johanna Malinen
Kirjoittaja on Jyväskylässä asuva, sydämeltään pohjoiskarjalainen toimittaja, joka nauttii metsälenkeistä ja glittermekkoihin sonnustautumisesta.
Aiheesta voi keskustella 25.9. klo 23:00 asti
Katso myös:
Yksinäisyys: Moni häpeää yksinäisyyttä turhaan