Yhdysvaltain presidentti Donald Trump aikoo nimittää ehdokkaansa uudeksi tuomariksi korkeimpaan oikeuteen perjantaina tai lauantaina. Senaatin on vielä vahvistettava nimitys.
Trumpin mukaan senaatilla on "hyvin aikaa" vahvistaa nimitys ennen marraskuun presidentinvaaleja. Paikka korkeimmassa oikeudessa vapautui pitkäaikaisen tuomarin Ruth Bader Ginsburgin kuoltua viime viikolla. Ginsburgin viimeiseksi toiveeksi kerrottiin, että hänen paikkansa täytettäisiin vasta presidentinvaalien jälkeen.
Trumpin republikaaneilla on satapaikkaisessa senaatissa 53 edustajaa. Heistä kaksi on toistaiseksi ilmoittanut vastustavansa tuomarinimityksen kiirehtimistä ennen presidentinvaaleja.
Jos neljä republikaanisenaattoria irtautuu puoluekurista, ei tuomarinimitys saa riittävää enemmistöä taakseen. Tasatilanteessa ratkaiseva ääni olisi varapresidentti Mike Pencellä.
Trump on jo aiemmin vihjannut haluansa nimittään Ginsburgin seuraajaksi naisen.
Lue lisää:
Trumpin aikeet nimittää uusi korkeimman oikeuden tuomari sai jo toisen vastustajan omista riveistä – Senaatin äänestys voisi mennä tiukaksi
Trump aikoo nimittää korkeimpaan oikeuteen naisen – ja mahdollisimman pian
Kirjeenvaihtajalta: Ruth Bader Ginsburgin kuolema vie Yhdysvaltoja konservatiivisempaan suuntaan jopa vuosikymmeniksi eteenpäin
Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tuomari Ruth Bader Ginsburg on kuollut – Toimi 40 vuotta tuomarina, selätti syövän kolmesti