Kolme viikkoa sitten Kuhmosta alkanut koronarypäs alkaa olla ohi. Kuhmon tartuntaketjun jäljiltä Kainuussa on karanteenissa 19 ihmistä. Viimeiset karanteenit puretaan syyskuun lopussa, jos uusia tartuntoja ei enää ilmene.

– Tilanne on hallussa, Kainuun pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari sanoo.

Uusia tartuntoja ei ole tullut viime viikonlopun jälkeen. Silloin yksi kolmesta tartunnasta oli Hyvinvointi Sammon työntekijällä. Asumispalveluyksikön työntekijän tartunta vei karanteeniin yhdeksän muuta työntekijää. Näiden kaikkien testitulokset osoittautuivat sunnuntaina negatiivisiksi.

Tällä hetkellä Kuhmon koronaryppäseen liittyviä tartuntoja on 29. Loppuja rajoituksia on purettu kuluvan viikon aikana, mutta esimerkiksi lukiolaiset ovat etänä vielä kirjoitusten ajan.

– Ilahduttavaa on, että rajoituksia on saatu purettua, Koukkari summaa.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.