Kurikan terveyskeskus palaa normaaliin toimintaan maanantaista lähtien. Terveyskeskus on ollut suljettuna viime viikon maanantaista lähtien työntekijällä todetun koronatartunnan vuoksi.

Karanteenissa on ollut yli neljäkymmentä henkilöä. Koronavirukselle altistuneet ovat käyneet testeissä, eikä heillä ole todettu tartuntaa.

Altistuksen vuoksi jouduttiin perumaan useita lääkärin ja terveydenhoitajan vastaanottoaikoja. JIK kuntayhtymän hallintojohtaja Hilkka Hakala kertoo, että peruttuja vastaanottoja on saatu hoidettua muun muassa puhelimitse. Osa ajoista on siirretty myöhempään aikaan.