Koronapandemia kasvattaa maailmanlaajuisesti lasten välistä eriarvoisuutta, ilmenee Pelastakaa Lapset -järjestön tekemästä globaalista kyselytutkimuksesta.

Järjestön mukaan koronapandemia on kouraissut tuntuvimmin ennestään kaikista köyhimpien lasten keskuudessa. Kuilu on kasvanut viimeisen puolen vuoden aikana eri tuloluokkiin kuuluvien lasten sekä tyttöjen ja poikien välillä, järjestö kertoo.

Kyselytutkimus osoitti, että köyhimmissä perheissä lapset joutuvat elämään yhä suuremmassa niukkuudessa. Lisäksi heidän koulunkäyntimahdollisuutensa ovat heikentyneet eniten.

Kyselyyn osallistuneista lapsista kaksi kolmannesta ilmoitti, ettei ole lainkaan ollut yhteydessä opettajaan eristyksen aikana. Lapsista yli 80 prosenttia katsoi, että on oppinut vain vähän tai ei mitään koulujen sulkeutumisen jälkeen.

Lähes kaikki yli puolet tuloistaan menettäneistä kotitalouksista ilmoittavat vaikeuksista saada terveyspalveluja. Lähes puolet vähävaraisista perheistä kertoi vaikeuksista hankkia lääkintätarvikkeita.

Lisäksi melkein kaksi kolmannesta kotitalouksista kertoi hankaluuksista hankkia riittävästi ravitsevaa ruokaa.

Perheväkivalta yleisempää kodeissa, joissa jouduttiin etäkouluun

Kyselyssä myös ilmeni, että perheväkivalta on lisääntynyt pandemian aikana. Lasten mukaan perheväkivalta oli kaksi kertaa yleisempää niissä kotitalouksissa, joissa lapsi joutui olemaan kotona koulujen sulkeuduttua verrattuna lapsiin, jotka jatkoivat lähiopetuksessa.

Järjestö pelkää, että lasten elinolojen heikentymisestä tulee ”koronapandemian pysyvin, pahin ja kauaskantoisin seuraus”.

Järjestön mukaan perheiden tilanteen huonontuminen voidaan kuitenkin tehokkaasti katkaista panostamalla sosiaaliturvaan, erityisesti lapsilisien käyttöönottoon. Myös terveydenhuoltoon tulee satsata, järjestö katsoo.

Kyseessä on tähän asti laajin globaalilla tasolla toteutettu koronapandemiaan liittyvä kyselytutkimus. Selvitykseen osallistui noin 25 000 lasta ja huoltajaa muun muassa Aasiassa, Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa ja Pohjois-Amerikassa. Suomalaiset lapset ja perheet eivät osallistuneet kyselyyn.

Lue myös:

Moni lapsi kärsii ahdistuksesta ja väsymyksestä koronakriisin vuoksi, varoittaa Pelastakaa Lapset