Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri tiedottaa uudesta korona-altistumisen mahdollisuudesta Seinäjoella.
Sairaanhoitopiirin mukaan Mestiksen alkusarjan jääkiekko-ottelussa Seinäjoella on lauantaina 5. syyskuuta tapahtunut korona-altistumisia. Kysessä oli S-Kiekko U18 – JYP Akatemia U18 -ottelu Jouppilanvuoren jäähallilla.
Yhdellä tapahtumaan osallistuneella henkilöllä on todettu koronatartunta. Tartunnan saanut ei asu Etelä-Pohjanmaalla. Myös tartunnan lähde on maakunnan ulkopuolelta.
Seinäjoen lauantaisen jääkiekko-ottelun korona-altistuksesta ei voi ylilääkäri Matti Rekiaron mukaan puhua joukkoaltistumisena.
Ottelun korona-altistuksesta ei voida ylilääkäri Matti Rekiaron mukaan puhua joukkoaltistumisena. Lähialtistuneita on tämän päivän jäljitystietojen mukaan vain alle kymmenen, eivätkä kaikki näistä ole ottelussa tapahtuneita altistumisia.
Sairaanhoitopiirin mukaan sairastunut on eristyksessä.
Desinfiointi odottaa
Mestiksen ottelua on Seinäjoella ollut katsomassa noin 65 henkilöä. Sinne mahtuu 500 henkilöä.
S-Kiekon seuratyöntekijä Jukka Hakalan mukaan ottelussa on noudatettu Jääkiekkoliiton turvaohjeistusta.
Hakala sanoo, että halli puhdistetaan ja desinfioidaan nyt yhteistyössä Seinäjoen kaupungin kanssa. Tulevaan S-kiekon toimintaan tilanteella ei ole vaikutusta.
– Tietyllä tavalla [altistuminen] yllätti, mutta varmaan joka seurassa on varauduttu, että kohdalle se voi tulla, Hakala sanoo.
Vointia tarkkailtava
Sairaanhoitopiiri kehottaa ottelussa olleita tarkkailemaan oireitaan kahden viikon ajan ja soittamaan omaan terveyskeskukseensa tai Päivystysapuun (puh. 116 117), mikäli heille ilmaantuu koronavirustulehdukseen (COVID-19) sopivia oireita.
Artikkelia korjattu 9.9. kello 15.00: Vaihdettu joukkoaltistuminen-termi korona-altistumiseksi ylilääkäri Rekiaron haastattelun mukaisesti.
Lue täältä Ylen uutiset koronatilanteesta maakunnassasi.