Jämsässä kymmeniä ihmisiä on asetettu pakkokaranteeniin ja pitkälti toista sataa on saanut vahvan suosituksen pysytellä karanteenimaisissa oloissa sen jälkeen paikkakunnalla havaittiin kaksi uutta koronatartuntaa.
Toinen tartunta on Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradian Jämsän toimipisteessä ja toinen Jämsän Kristillisellä Kansanopistolla. Altistuneita arvioitiin tiistai-iltana olevan ainakin noin 40, joista yli 20 oli asetettu pakolliseen karanteeniin.
Altistuneiden jäljittäminen jatkuu yhä.
Opiskelijoille vahva suositus pysyä eristyksissä
Jämsän kristillisen opisto tiedotti tiistaina myös, että Jämsän tartuntatautilääkäri on antanut vahvan suosituksen, että kaikki Jämsän Kristillisen Kansanopiston 150 opiskelijaa pysyttelisivät karanteenimaisissa oloissa opiston tiloissa keskiviikkoon 16.9. saakka.
Tartuntaa kantanut henkilö oli poistunut opistosta perjantaina 4.9.
Oppitunnit pyritään kuitenkin järjestämään turvaetäisyyksillä mahdollisimman normaalisti.
Opiston henkilökunta käy toistaiseksi normaalisti töissä, mutta heitä on ohjeistettu kotona ollessaan pysymään vapaaehtoisesti karanteenin omaisissa olosuhteissa.
Jämsän Kristillinen Kansanopisto on vapaan sivistystyön sisäoppilaitos, jossa opiskelee noin 150 opiskelijaa yhden vuoden mittaisella linjalla. Kaikki opiskelijat asuvat sisäoppilaitoksen asuntoloissa.