– Eilen aamulla luin Facebookia, sieltä se tieto tupsahti. Sitten alkoivat puhelimet soida. Ei tässä muuta voi kuin selvitellä, ja toimia sitten sen mukaan, kertoo Kinnulan kunnanjohtaja Erkki Nikkilä kunnan ensimmäisestä koronatapauksesta.
Pohjoisessa Keski-Suomessa sijaitsevan Kinnulan koronatartunta on kuohauttanut kuntaa. Kinnulan normaalisti rauhallisessa Facebook-ryhmässä koronavirukseen liittyvien julkaisujen kommentti- ja reaktiomäärät saattavat olla satakertaisia tavalliseen verrattuna.
Kommentit keskittyivät alkuun paljolti tartunnan saaneen henkilön toiminnan rankkaankin arvosteluun, mutta kääntyivät melko pian positiivisempaan suuntaan.
Koronan toivottiin painelevan ohi
Kinnulan raitilla on hiljaista. Muutamia ihmisiä siellä kuitenkin liikkuu.
– Aika huolestuttava tilanne pienessä pitäjässä. Saattaa levitä aika lailla jos ei olla varovaisia. Olen itsekin juuri menossa hakemaan suojia, ei tässä muuten oikein tohdi kauppaan mennä, sanoo Eija Rinkinen.
Rinkisen mukaan kylillä liikkuu kuulopuheita "pilvin pimein".
– Niistä voi olla montaa mieltä, ja kommenttia on laidasta laitaan. Syyttelyksihän se vähän menee, vaikka ei tämä kenenkään syy ole. Tartuntoja on muuallakin, niin miksi ei Kinnulassa, Rinkinen sanoo.
Jari Paananen kertoo pitäneensä maskia maaliskuusta saakka.
– Tänä aamuna tulin kylille, ja ajattelin erehtyneeni planeetasta – muillakin oli maskit. Täällä on vähän ajateltu, että ei näin syrjässä mitään tapahdu, hän sanoo.
Malla Klemola työskentelee vanhusten palvelukodissa. Kodilla painavat huoli ja rajoitukset.
– Olisin toivonut, että korona menisi nelostietä pohjoiseen Kinnulan ohi. Mutta niin se vain tuli, hän sanoo.
Klemola luottaa Kinnulan yhteisöllisyyteen.
– Uskon, että tauti pysyy täällä hallinnassa. Kinnulalaiset ovat sellaisia, että he ajattelevat toisiaan. Suurimmalla osalla on tuolla kaupassakin maskit päällä ja käsineet kädessä, ja pestään käsiä.
Anita Paananen suojautuu myös huolellisesti maskin ja käsineiden avulla ennen kauppaan menoa. Hän sanoo olevansa jonkin verran huolissaan, mutta ei yllättynyt Kinnulan koronauutisesta.
– Ei oikeastaan. Kyllähän ihmisiä Kinnulasta kulkee, ja ihmisten mukanahan se leviää, hän toteaa.
Kirjastot ja liikuntatilat kiinni, ehkä lukiokin
Kinnula on ryhtynyt koronantorjuntaan tosissaan. Kirjasto, sisäliikuntatilat ja kunnantalo on suljettu, ja kunnanhallitus käsittelee tänään lukion siirtymistä etäopetukseen.
– Aion esittää, että lukio suljettaisiin ylioppilaskirjoitusten turvaamiseksi, sanoo kunnanjohtaja Nikkilä.
Tartunnan Kinnulassa saanut on lääkäri, ja kunnan terveysasema on varmuuden vuoksi suljettu ainakin kolmeksi päiväksi.
– Ymmärtääkseni kaikki kyseisen lääkärin viime aikoina hoitamat potilaat on tavoitettu, Nikkilä sanoo.
Sillä välin kun lääkäri odotti koronatestinsä tulosta, hänen lähipiiriinsä kuuluva on ollut töissä ravintolassa. Ravintolassa töissä ollut kertoo itse saaneensa jo testituloksen, ja että tulos on negatiivinen.
Toisessa kinnulalaisravintolassa on tiedossa, että siellä on elokuun 28. päivän iltana ollut asiakkaana ainakin neljä henkilöä, joilta on pian vierailun jälkeen todettu koronatartunta.
Kinnulassa tartunnan saanutta lääkäriä lukuun ottamatta koronapositiiviset ovat kotoisin muualta kuin Kinnulasta.
Ravintolat Kinnulassa ovat sulkeneet ovensa vapaaehtoisesti.
– Terveyspuoli nyt selvittelee mahdollisia tartuntaketjuja, eikä altistuneiden tai tartunnan saaneiden määrästä ole vielä selvyyttä. Meillä on työn alla Kinnulaan oma koronatestipiste, lähipäivinä selvinnee, milloin se saadaan, Nikkilä sanoo.