Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt valtion virastot lopettamaan työntekijöiden rasisminvastaiset koulutustilaisuudet, kertoo Valkoinen talo.
Valkoisen talon lausunnon mukaan virkamiesten on edellytetty osallistuvan koulutustilaisuuksiin, joissa heille on kerrottu, että "käytännössä kaikki valkoiset ovat osallisena rasismiin" tai heidän on sanottu "hyötyvän rasismista".
Valkoisen talon budjettiosasto on määrätty "varmistamaan, että liittovaltion virastot lopettavat veronmaksajien varojen käyttämisen epäamerikkalaisiin propagandatilaisuuksiin".
Yhdysvalloissa on ollut tänä vuonna lukuisia väkivaltaisiksi kärjistyneitä mielenosoituksia, joissa on protestoitu valkoisten poliisien toimintaa mustia kohtaan.
Musta George Floyd kuoli poliisien tekemän pidätyksen yhteydessä, ja hiljattain poliisi ampui pidätyksen yhteydessä useita kertoja mustaa Jacob Blakea selkään.
Lue lisää:
Musta mies tukehtui pidätystilanteessa USA:ssa keväällä – poliisit pidätettiin vasta nyt virasta
Biden sanoi keskustelleensa halvaantuneen Jacob Blaken kanssa: "Hän taistelee, vaikka ei koskaan enää kävelisi"