Tampereen kauppakamarin kyselyssä kolme neljästä vastaajasta sanoo koronaviruksen vaikuttaneen alentavasti yrityksen liikevaihtoon.
Henkilövähennyksiä tulevien kuukausien aikana ennustaa lähes kolmasosa yrityksistä. Myös konkurssien riski on koronavirusepidemian aikana noussut, arvioi lähes joka neljäs vastaaja.
Kyselyyn vastasi 355 kauppakamarin jäsenyritystä.
Todella suurissa vaikeuksissa on tapahtuma- ja messuala. Teollisuudenkaan tilanne ei näytä hyvältä, sanoo Tampereen kauppakamarin toimitusjohtaja Antti Eskelinen tiedotteessa.
Paikallisen sopimisen lisääminen ja verojen alentaminen ovat yritysten mielestä ylivoimaisesti tärkeimpiä toimia, joita maan hallituksen odotetaan tekevän kilpailukyvyn ja työllisyyden parantamiseksi.
Yrityksistä yli 80 prosenttia arvioi, että hallitus ei ole niiden viestejä kuullut. Eskelinen sanoo, että poliitikkojen ja yritysjohtajien vuoropuhelua tarvitaan.