Etelä-Savon alueella on elokuun aikana otettu yli 5 000 koronavirustestiä. Essoten alueella testeistä on tehty 3 230 ja Sosterin alueella testattuja on 1 966. Todettuja koronatartuntoja on löytynyt elokuussa yhteensä viisi, jotka kaikki ovat löytyneet Essoten alueelta.
Näistä todetuista tartunnoista kahdessa tapauksessa tartunnanlähde on saatu selvitettyä. Yksi tartunta on tullut Etelä-Savoon ulkomailta, muut kotimaasta.
– Varautumista tehdään ja suosituksia annetaan eri yhteisöille ja tapahtumiin koko ajan. Tilanne voi muuttua yhden yön aikana. Meilläkin voi olla pandemia päällä samalla tavalla kuin Jyväskylässä ja Kuhmossa, sanoo Essoten pandemiapäällikkö Hans Gärdström.
Jyväskylän tilannetta seurataan myös Essotessa tiiviisti, koska ihmiset liikkuvat esimerkiksi töissä joka päivä Mikkelin ja Jyväskylän välillä.
– Uskon, että on vaan ajan kysymys, että tapauksia alkaa löytymään uudelleen Etelä-Savon alueelta. Siihen varaudutaan koko ajan, sanoo Hans Gärdstörm.
Itä-Savon sairaanhoitopiirin Sosterin viimeisin tartuntatapaus on todettu 23. toukokuuta. Tartunnan alkuperä saatiin selville ja se oli peräisin ulkomailta.