Venäjä pyrkii aktiivisesti kylvämään epäluuloa Yhdysvaltain vaalijärjestelmää ja erityisesti postiäänestämistä kohtaan, käy ilmi Yhdysvaltain kotimaan turvallisuusviraston DHS:n sisäisestä raportista. Raportista uutisoi uutiskanava ABC News.
Raportin mukaan venäläiset toimijat ovat ainakin maaliskuusta lähtien pyrkineet sosiaalisen median ja eri tiedotusvälineiden kautta edistämään narratiivia, jonka mukaan Yhdysvaltain marraskuun presidentinvaaleja uhkaavat vaalipetokset, äänten laskemisvirheet sekä postin ongelmat äänestyslippujen toimittamisessa.
Presidentti Donald Trump on toistuvasti antanut samanlaisia lausuntoja julkisuudessa. Trumpin mukaan postiäänestys johtaa laajaan vaalivilppiin, vaikka asiasta ei ole näyttöä. Heinäkuussa Trump totesi, että yleinen postiäänestys tekee vuoden 2020 presidentinvaaleista historian epäselvimmät ja vilpillisimmät.
Toissa viikolla presidentti totesi Pennsylvaniassa kannattajilleen, että hän häviää marraskuun presidentinvaalit ainoastaan siinä tapauksessa, jos vaalit ovat vilpilliset.
Trump kohahdutti muutama päivä sitten myös kehottamalla äänestäjiä Pohjois-Carolinassa rikkomaan lakia suoraan.
Paikallisen tv-kanavan, WCTE:n haastattelussa Wilmingtonissa Trump neuvoi äänestäjiä testaamaan järjestelmän ja varmuuden vuoksi äänestämään kahdesti. Kahdesti äänestäminen rikkoisi Pohjois-Carolinan osavaltion lakia.
Aiheesta lisää:
Presidentti Trump yrittää leikata liittovaltion rahoitusta 'kurittomilta kaupungeilta' – kohteina neljä demokraattien johtamaa kaupunkia
Facebook varautuu Yhdysvaltain vaaleihin: se rajoittaa vaalimainoksia ja varoittaa, jos joku julistautuu voittajaksi liian aikaisin
Trump: Häviämme vain, jos vaalit ovat vilpilliset