– Aika ennen koronaa oli minusta aika reipasta ja vauhdikasta. Sitten se niin kuin lässähti. Ei ole mitään haaveita enää, sanoo porilaisessa palvelukeskus Himmelissä asuva rouva.
Apatia uhkaa vallata ikäihmisten mielet, kun koronavirus ei helpota otettaan arjesta.
– On niin yksinäistä, kun omaiset eivät saa tulla katsomaan. Ennen oli joka viikonpäivä ohjelmaa. Sitä kaipaa, murehtii toinen rouva.
Ikäihmisten suojaamiseksi annetuista tiukimmista rajoituksista on luovuttu, mutta normaalista elämänmenosta ei ole ollut tietoakaan kuukausiin.
Läheiset ovat voineet vierailla hoivakodeissa vain rajoitetusti, ja mieltä virkistävät tapahtumat on peruttu.
– On vähän sellainen matalapaine mielialassa. Korona on tylsistyttänyt elämää, kun ei voi mihinkään mennä, eivätkä omat lapset voi tulla katsomaan, toteaa kolmas samassa hoivayksikössa asuva rouva.
Yksin käytävällä istumassa
Palvelukeskus Himmelin asukkaissa ankean korona-arjen venyminen keväästä syksyyn näkyy selvästi.
Ikäihmiset vetäytyvät omiin oloihinsa. Sisäänpäin kääntyminen ja alavireisyys ovat konkreettisesti aistittavissa, kertoo vanhuspalveluiden esimies Leena Pentsinen.
– Olen istunut yksinäni tuossa käytävällä, mutta sitähän minä olen tehnyt jo seitsemän vuotta, toteaa miesasukas.
Lohtua on tuonut se, että kesällä omaisia ja läheisiä pääsi tapaamaan ulkona, kun tiukimpia tapaamisrajoituksia voitiin höllätä.
Pääsipä eräs herra tapaamaan sisartaankin läheiselle omakotialueelle.
– Minullakaan ei ole vieraita käynyt, mutta olen muutaman kerran päässyt ulos ja käynyt pitkälläkin. Se oli niin virkistävä matka, kiva retki kun hoitaja vei sinne, hän iloitsee.
Kaikilla ei ole onnen hetkiä ollut.
– Sukulaiset eivät ole käyneet. Tuntuu, että ne pelkäävät tätä koronajuttua enemmän kuin minä. Olen sanonut, että täällä ei ole ollut yhtään tapausta ja ulkona voi tavata, miettii miesasukas.
Pleksilasista tapaamiskoppi turkulaiseen palvelutaloon
Omaisten tapaamisongelmaan on haettu ratkaisua myös turkulaisessa Parkinmäen palvelutalossa. Aurinkoisina kesäpäivinä tapaamiset järjestyivät vehreässä pihapiirissä. Syksyn koleuden ja sateiden myötä on pitänyt keksiä muuta.
Ulkokontteihin ei Parkinmäessä haluttu lähteä, vaan sisälle rakennettiin tapaamispaikka pleksilasista. Se saadaan käyttöön perjantaina.
– Halusimme asukkaille mukavan ja turvallisen olon. Omainen on siellä kopissa. Asukkaalle saattaisi tulla vähän näyttelyeläinolo ja muistisairaalle se voisi olla ahdistavaa, kertoo hoitotyön johtaja Teija Lemmetyinen.
Torstaina tehdyssä testissä ratkaisu tuntui toimivan hyvin. Kommunikointikin saatiin kuntoon improvisoimalla.
– Kiertelin illalla liikkeissä, ja keksin niinkin hassusta asiasta kuin vauvan itkuhälyttimestä sellaisen mikrofoni-kaiutinsysteemin. Sitä testattiin eilen, ja hyvin toimi, naurahtaa Lemmetyinen.
Hän huomauttaa, että lopulta ratkaisujen löytyminen on mielikuvituksesta kiinni.
Toiminnan puute tylsistyttää
Päivät vierähtävät palvelukeskuksessa pitkälti joutilaina. Ruokailun ja kahvin välinen aika kuluu lähinnä nukkuen.
Ennen porilaisessa Himmelissä oli runsaasti piristävää toimintaa, kuten askartelua, maalaamista, runotuokioita ja musiikkia. Nyt kaikki ulkopuolisten järjestämät tapahtumat ovat olleet tauolla.
– Tietovisaa kaipaan ennen kaikkea. Pelkään, että en enää muistakaan asioita niin kuin silloin muistin. Oikein nautin niistä, kertoo miesasukas.
Rajoitusten takia yhteisiä ryhmätapaamisiakin on supistettu.
– Moni asiakas kaipaa koronaa edeltänyttä aikaa. Elämä oli aktiivista ja sosiaalista. Yhdessä tehtiin ja osallistuttiin kaikkeen, mitä talossa järjestettiin, valittelee vanhuspalveluiden esimies Leena Pentsinen.
Harvoja valopilkkuja Himmelin ikäihmisille ovat olleet muutamat ulkopuoliset ilahduttajat.
– Hienoja piristyksiä on ollut, kun joku on tullut esiintymään pihalle. Asiakkaat ovat päässeet ulos tai parvekkeelle kuuntelemaan, kertoo Pentsinen.
Hoitajilla on rajalliset mahdollisuudet aktiviteettien järjestämiseen hoivatyön ohessa.
Pienikin poikkeus arkeen on iso ilo
Piristystä on koitettu järjestää myös sähköisiä välineitä hyödyntämällä, vaikka esimerkiksi videotervehdys ei täysin korvaakaan inhimillistä läheisyyttä.
Pienikin poikkeus tasaisen harmaaseen arkeen olisi tervetullutta, kertoo vanhuspalveluiden esimies Leena Pentsinen.
– Ihan pikkulasten puuhastelun seuraaminen pihalla olisi monelle ikäihmiselle mieluista. Tai että elävät ihmiset konkreettisesti esittävät vanhuksille jotain, miettii Pentsinen mahdollisuuksia.
Pienilläkin asioilla voimme siis ikäihmisiä ilahduttaa, vaikka kaikkia toiveita ei olisikaan mahdollista toteuttaa.
– Se piristäisi kun tulisi terveeksi. Voi kun olisi nuori vielä, pääsisi kotiin, miettii rouva vuoteessaan.
Kuinka voisimme ilahduttaa ikäihmisiä korona-arjessa? Tule mukaan karkottamaan apatiaa ja kerro ideasi! Osallistuaksesi tarvitset Yle Tunnuksen.
Voit myös jakaa ajatuksia ja tunnelmia sosiaalisessa mediassa #iloaikäihmisille