Suurin osa Kainuun kunnista on suositellut työntekijöilleen Koronavilkku-sovelluksen käyttöönottoa työpuhelimissa. Koronaviruksen jäljittämiseen tarkoitetun sovelluksen lataamista suositellaan myös kuntalaisille.

Esimerkiksi Sotkamon kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen perustelee työntekijöille annettua vahvaa suositusta yhteisellä vastuulla koronavirusepidemian laajentumisen estämiseksi. Lisäksi Kilpeläinen katsoo, että kunnan tulee näyttää kuntalaisille esimerkkiä sovelluksen käyttöönotossa.

– Koronavilkku on erittäin hyödyllinen sovellus koronaviruksen leviämisen estämiseen, joten näen sen lataamisen tietyllä tavalla jopa kansalaisvelvollisuudeksi, perustelee puolestaan Suomussalmen kunnanjohtaja Erno Heikkinen.

Suosituksen ovat antaneet Kajaani, Kuhmo, Paltamo, Puolanka, Ristijärvi, Sotkamo ja Suomussalmi. Hyrynsalmi tekee sovelluksen käytöstä linjauksen perjantaina johtoryhmässä.

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen maanantaina julkaisema Koronavilkku-sovellus sai nopeasti valtavan suosion. Sovelluksen käyttö perustuu vapaaehtoisuuteen.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.