Lappilainen matkailuyrittäjä Niina Pietikäinen Muoniosta ei innostu lakimuutoksesta, joka velvoittaisi ulkomailta tulevilta matkailijoilta negatiivisen tuloksen koronatestistä.
Hänen mukaansa pakollisen koronatestin vaatiminen rajoittaisi matkailua ja toisi lisää kuluja turisteille.
– Niissä maissa, missä tämä malli on otettu käyttöön, on nähty romahdus matkailuluvuissa. Covid-testi maksaa tällä hetkellä 130-150 euroa riippuen maasta ja tarjoajasta. Se on neljän hengen perheelle 600 euron lisämaksu matkan päälle. Se tulee myös vaikuttamaan erittäin paljon matkustamiseen, Pietikäinen sanoo.
Pietikäisen johtama Harriniva Hotels & Safaris tarjoaa majoitusta ja ohjelmapalveluja Muoniossa.
Myöskään Lapin liiton hallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Markus Lohi (kesk.) ei pidä liikenneministeri Timo Harakan (sd.) esille tuomasta lakimuutoksesta.
– Vaikka testitulos olisi tuore, itse testin ottamisesta on kulunut yleensä pitkä aika. Se ei siis takaa mitään. Toiseksi oireettomat eivät useissa maissa pääse testeihin, Lohi kirjoittaa Facebookissa.
Timo Harakka: Lakimuutos vaatisi Suomeen tulevaa ulkomaalaista esittämään todistuksen negatiivisesta koronatestistä – tarkistusvelvollisuus yhtiöille
Lentolippu 190 euroa, koronatesti 210 euroa?
Myös esimerkiksi Rovaniemen Santaparkin yrittäjä Ilkka Länkinen suhtautuu penseästi ajatukseen.
– Kuinka vanha todistus kelpaa? Lentolippu 190€, Covid-testi 210€, hän kirjoittaa Twitterissä.
Liikenne- ja viestintäministeriö on valmistelemassa lakimuutosta, joka velvoittaisi riskimaista Suomeen tulevilta ulkomaalaisilta matkustajilta negatiivista tulosta koronavirustestistä. Laki tulisi voimaan aikaisintaan lokakuussa.
Lapin matkailuväki odottaa edelleen maan hallituksen sallivan matkailun valituista maista Lappiin ensi talveksi. Hallitus päättää asiasta ensi viikolla, pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi torstaina.
– Jos saamme luottamuksen Suomen hallitukselta, voisimme tehdä turvallisen matkaketjun, joka voisi nostaa Suomen maailmankartalle, Pietikäinen lisää.