Koronavirustestiin pääsee aiempaa nopeammin Rovaniemellä. Kaupungin mukaan näytteenottoaikoja on nyt tarjolla jo samalle päivälle, kun aiemmin testiin saattoi joutua jonottamaan jopa viisi vuorokautta.
Kaupungilta kerrotaan, että myös puhelinpalvelun ruuhkat ovat helpottaneet, ja asiakkaille soitetaan takaisin saman päivän aikana. Sähköisen asioinnin ruuhkaa on niin ikään saatu purettua, ja verkon kautta tulleet yhteydenottopyynnöt kaupunki aikoo hoitaa 1–3 päivän kuluessa.
Testituloksen saaminen kestää tällä hetkellä Rovaniemellä 1–4 vuorokautta. Kaupungin mukaan on odotettavissa, että viive lyhenee lähiaikoina, kun testattavia on aiempaa vähemmän. Testausruuhkaa on helpottanut muun muassa THL:n viime viikolla antama ohje, jonka mukaan lapsia ei enää tarvitse viedä testiin kaikissa flunssaoireissa.
Oma piste nuorille ja lapsilla
Pienteollisuustalolla eli Piekkarilla on avattu uusi koronanäytteenottopiste lapsille, nuorille ja lapsiperheille. Testiaikoja sinne voi jo varata kaupungin verkkosivujen kautta. Testauspiste sijaitsee osoitteessa Pohjolankatu 2B ja se on auki keskiviikkoisin ja torstaisin kello 8–15.15 ja perjantaisin kello 8–13.45.
Pulkamontien testauspiste toimii edelleen normaalisti. Jos rovaniemeläinen ei saa varattua aikaa koronatestiin kaupungin verkkosivujen kautta tai soittamalla terveysasemalle, testissä voi käydä maksutta myös Terveystalolla tai Mehiläisen drive in -testauspisteessä Sairaalakadulla. Kaupungin omat työntekijät testataan ajanvarauksella työterveyshuoltoyhtiö Lappican toimesta osoitteessa Rovakatu 10.