Keski-Suomen keskussairaala valmistautuu pahenevaan koronavirustilanteeseen muun muassa asettamalla rajoituksia sairaalassa vierailuille.
– Testauskapasiteettia on elokuussa nostettu ja nyt muotoilemme ohjeita sairaalavierailuista, jotta potilaat ja henkilökunta eivät tarpeettomasti sairaalassa altistuisi koronalle, kertoo Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juha Paloneva.
Vierailuja rajoitetaan niin, että vuodeosastolle voi tulla tästä päivästä alkaen yhtä potilasta kohden yksi vierailija kerrallaan. Ennen osastolle saapumista vierailijan pitää sopia vierailusta osaston henkilökunnan kanssa ja ilmoittautua heille tultuaan paikalle.
– Muistutamme myös siitä, ettei hengitysinfektio-oireisena saa tulla vierailulle. Myös saattajien käynnit pyritään rajoittamaan vain välttämättömiin.
Sairaalaan hoitoon tai tutkimuksiin saapuvilla voi olla vain yksi välttämätön saattaja mukanaan.
Keski-Suomessa koronapotilaita ei ole tällä hetkellä tehohoidossa
Keski-Suomessa sairaalahoitoa ovat Palonevan mukaan tarvinneet viime aikoina yksittäiset koronapotilaat. Tehohoidossa he eivät ole olleet.
Keski-Suomen keskussairaalassa kiireettömiä hoitoja tai tutkimuksia ei ole toistaiseksi koronan takia lykätty. Sairaala toimii tällä hetkellä niiden osalta normaalisti, sanoo Paloneva.
Lisääntyneistä koronatartunnoista huolimatta Paloneva ei pidä Keski-Suomen koronatilannetta tällä hetkellä hallitsemattomana.
– Testausten kysyntä on erittäin voimakasta ja viime aikoina tautitapausten määrä on ollut huolestettavasti kasvussa, mutta hallitsemattomasta tilanteesta ei vielä ole kyse.
Paloneva arvioi, että koronatartuntojen jäljityksessä auttavan älypuhelinsovellus Koronavilkun käyttöönotto saattaa lisätä testien kysyntää entisestään.
– On vaikea ennustaa, kun siitä ei ole vielä kokemuksia. Olemme kyllä varautuneet, että Koronavilkku saattaa lisätä testien kysyntää. Emme kuitenkaan odoteta, että se ihan vielä lähipäivinä tulee näkymään merkittävästi.
Lue lisää:
Jyväskylässä kuusi uutta koronatartuntaa - henkilöt asetettu karanteeniin jo aiemmin
Äänekoski määrää vierailukieltoja koronatilanteen vuoksi
Jyväskylässä kaikkiaan liki 400 koronakaranteenissa, 19 uutta tartuntaa kahdessa päivässä - kaupunginjohtaja Timo Koivisto: "Suunnitelmet ovat valmiina"