Teatterit varautuvat koronavirukseen syyskauden alussa.

Kymenlaakson teattereissa on käytössä varotoimia esimerkiksi katsojamääriin, turvaväleihin ja väliaikatarjoiluihin liittyen.

Kotkan teatterissa syyskauden esitykset alkoivat elokuun loppupuolella. Kouvolassa syyskausi käynnistyy tulevana lauantaina.

Kouvolan teatteri

Kouvolan teatterissa salin ovet avataan normaalia aikaisemmin ennen esityksen alkua ruuhkien välttämiseksi. Teatteriin otetaan turvavälien takaamiseksi noin 120 katsojaa tavallisen 350 asiakkaan sijaan.

Paikkanumerot eivät ole käytössä, vaan henkilökunta ohjaa yleisön istumaan turvavälein.

– Turvaväli tarkoittaa sitä, että jokaiseen suuntaan pitää olla vähintään metri tilaa katsojien välissä. Se toteutuu meillä tällä paikkamäärällä, Kouvolan teatterinjohtaja Tiina Luhtaniemi sanoo.

Tiina Luhtaniemen mukaan paikkamäärän pienentymisestä aiheutuu teatterin tuloihin valtava lasku.

– Niin se on varmasti joka teatterissa ja kulttuurilaitoksessa. Vielä ei ole tietoa siitä, miten valtio tätä kompensoi. Keväältä saimme ministeriöstä hienosti koronakompensaatiota, Luhtaniemi sanoo.

Kouvolan teatteri on varautunut tulojen laskuun pitämällä menot pieninä.

– Investoinnit ovat nollissa. Elämme niin tiukasti kuin pystymme. Tatterin talous on siinä mielessä turvallinen, että meillä on ihan hyvä pääoma eikä kassakriisiongelmaa, Luhtaniemi kertoo.

Turvaväleistä muistutetaan Kouvolan teatterissa merkinnöillä ja väliajalle lähdettäessä. Väliajalle lähdetään teatterin ohjeistuksen mukaan katsomoriveittäin, jotta jonoja ei muodostuisi. Väliaikaa on pidennetty, ja teatteri toivoo katsojien lunastavan lippunsa etukäteen.

Teatterissa suositaan sähköistä maksamista. Teatterin henkilökunta käyttää kasvomaskeja tai visiirejä. Lisäksi teatteri toivoo että katsojat tilaisivat väliaikatarjoilut etukäteen. Henkilökunta pyrkii pitämään huolen myös siitä, ettei wc-tiloihin muodostu jonoja.

– Tässä on aika monta asiaa, jotka pitää huomioida. Tässä tehdään nyt tällaista testivaihetta, ja toivomme asiakkailta palautetta siitä, mitä voitaisiin tehdä toisin, Tiina Luhtaniemi sanoo.

Teatterinjohtaja muistuttaa, että ensisijaista on että teatteriin tullaan vain terveenä.

– Muistutan tässä kohtaa myös asiakkaan vastuusta. Pyrimme tekemään kaikkemme täällä, ettei jonoja synny, mutta myös asiakkaalla on oma vastuunsa huolehtia turvaväleistä, Luhtaniemi sanoo.

Kotkan kaupunginteatteri

Myös Kotkan kaupunginteatterin johtaja Miko Jaakkola haluaa korostaa ennen kaikkea sen tärkeyttä, että teatteriin tullaan vain terveenä.

– Henkilökunta jää matalan kynnyksen periaatteella kotiin eikä tule töihin, jos heillä on vähänkin flunssan oireita. Haluamme viestiä myös katsojille, että sairaana ei tällä hetkellä voi tulla teatteriin, Jaakkola sanoo.

Teatterin käytäntö on, että sairastuessaan katsoja voi vaihtaa lippunsa mihin tahansa saman näytöksen muuhun esitykseen.

Lisäksi teatteri muistuttaa katsojia hyvästä käsihygieniasta. Maskipakkoa teatterissa ei ole.

– Seurataan viranomaisohjeistuksia, ja teatterin lippumyymälässä on myynnissä maskeja, jos katsoja kokee sen turvallisemmaksi, Jaakkola kertoo.

Kotkan teatterissa narikka ei ole käytössä, vaan ulkovaatteet voi poikkeuksellisesti viedä katsomoon, ja ne säilytetään oman paikan viereisellä paikalla. Näin voi halutessaan toimia myös Kouvolan teatterissa, jossa narikka kuitenkin on käytössä.

Teatteri on myös lisännyt huomattavasti aulan vahtimestareiden määrää esityksissä.

– Siellä on henkilökuntaa ohjeistamassa, miten katsomoon mennään turvallisesti ja miten turvavälit säilytetään. Sama koskee myös väliaikoja ja esityksestä poistumista, Miko Jaakkola sanoo.

Tällä hetkellä teatterin esityksiin myydään vain kolmannes paikoista. Teatterin isolle näyttämölle otetaan kerrallaan enintään 120 katsojaa, pienelle näyttämölle 60 ja ravintola Kairoon 50 asiakasta.

– Katsomossa on hyvin väljää, ja sieltä voi valita paikat oman mielen mukaan, niin että turvavälit pystytään säilyttämään. Siten ei tule sellaisia tilanteita, joissa joutuisi ohittamaan toisia katsojia läheltä, Jaakkola kertoo.

''Lipputulomenetyksiä tulee, mutta se on väistämätöntä''

Kotkan kaupunginteatteri toivoo Kouvolan teatterin tavoin, että katsojat tekisivät verkossa ennakkotilauksen ruokailusta Kairossa ja väliaikatarjoiluista teatterissa.

Teatterinjohtaja Miko Jaakkolan mukaan pienemmän katsojamäärän aiheuttamat lipputulokset ovat tiedossa, ja ne on otettu huomioon teatterin budjetissa.

– Lipputulomenetyksiä tulee, mutta se on väistämätöntä, Jaakkola sanoo.

Kotkan kaupunginteatteri sai valtion lisätalousarviosta kesällä 123 000 euron avustuksen, jolla korvataan koronaviruksen aiheuttamia tappioita.

– Se tietysti auttaa meitä tässä tilanteessa eteenpäin, Miko Jaakkola sanoo.