Ylen A-studiossa vieraillut HUSin apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen sanoo, että tällä hetkellä huomio kiinnittyy erityisesti Uudellemaalle, jossa koronavirukselle altistuneiden määrät ovat moninkertaistuneet viime viikkoina.
– Kolmen viikon aikana HUSin alueella on ollut yhteensä 4 000 altistunutta. Tämä tarkoittaa sitä, että jokainen näistä soitetaan läpi, laitetaan karanteeniin ja tehdään tartunnan jäljitys.
Joukkoaltistumisia on ollut kahden viikon sisällä 56, kun niitä vertailun vuoksi kesän rauhallisena aikana oli apulaisylilääkärin mukaan yhdestä viiteen viikossa.
Altistumisten suuri määrä kertoo Ruotsalaisen mukaan siitä, että ihmiset ovat arkielämässään siirtyneet pandemiaa edeltäneeseen aikaan.
– Nämä kaikki altistumiset ja joukkoaltistumiset tapahtuvat ihmisten tavallisessa arjessa. Päiväkodeissa, kouluissa, työpaikoilla, harrastuspiireissä ja erityisesti yksityistilaisuuksissa.
Ruotsalainen kehottaa välttämään suuria juhlia ja muita yksityistilaisuuksia, joissa on mukana enemmän kuin 10-20 ihmistä.
– Ihmiset ovat järjestäneet nyt syksyn aikana paljon juhlia, suurempia ja pienempiä. Vetoan jokaisen kansalaisen omaantuntoon siinä, että pandemia ei ole ohi, kun katsomme ympäröivää maailmaa ja Eurooppaa.
– Yksityistilaisuuksia kokoa kannattaa nyt vakavasti harkita. Itse suosittelisin asiantuntijana, kun näen tätä joka päivä, alle 10 korkeintaan 20 hengen tilaisuuksia.
Ruotsalainen muistutti myös kasvomaskin käytön tärkeydestä. Hänen mukaansa maskin avulla voidaan ehkäistä koronaviruksen lisäksi tavallista flunssaa ja loppuvuodesta Suomeen rantautuvaa influenssaa.
Toinen A-studion vieras, terveydenhuoltoyksikön päällikkö Mikko Floréen Etelä-Suomen aluehallintovirastosta sanoi, että Uudenmaan tilanne vaikuttaa siltä, että sen äärellä on vakavoiduttava. Hän kuitenkin huomautti, että ihmisten yksityiselämään liittyvät tilaisuudet eivät ole viranomaissäätelyn piirissä, vaan jokaisen pitäisi itse osata tehdä harkintaa niiden suhteen.