Maanantaina julki tullut Viitasaarella sijaitsevan Hotelli Pihkurin mahdollinen korona-altistus ei ole poikinut joukkoaltistumista eikä mittavia karanteeneja.

Wiitaunionin alueella todetun koronavirustapauksen tartuntaketju on selvitetty ja yksittäisiä altistuneita on asetettu karanteeniin, kertoo Viitasaaren perusturvan toimialajohtaja Marja Laurila.

Hotelli Pihkurissa elokuun 22. päivän konsertissa oli yli sata ihmistä. Paikalla oli myös henkilö, jolla todettiin myöhemmin koronatartunta.

Konsertissa olleita on ohjeistettu olemaan yhteydessä terveyskeskukseen, mikäli heillä ilmenee lieviäkin koronavirukseen viittaavia oireita.

Pihtiputaan terveysasemalla on lisätty resursseja koronatestien näytteenottoon. Testiin pääsee saman päivän aikana, mutta tulosta joutuu edelleen odottamaan nelisen päivää.

Lue lisää:

Uusimmat koronatiedot Keski-Suomesta: Jyväskylässä jopa 400 ihmistä asetettu karanteeniin altistuksen vuoksi, Äänekoski tehostaa koronatoimiaan