Kauhavalla toimiva kasvis- ja juurestuotteita valmistava Domretor on joutunut sopeutumaan nopeisiin muutoksiin koronaviruspandemian alettua. Yhtiö valmistaa sopimusvalmistajana valmisruokaa ja puolivalmisteita suurille ruokataloille. Ruokatalojen asiakkaista taas löytyy kaikenlaista kaupoista kouluihin.

– Kysyntä uudenlaisille tuotteille etenkin vähittäiskaupassa alkoi kasvaa yhtäkkiä todella nopeasti. Lisäksi take away -tuotteiden menekki kasvoi. Ammattikeittiötuotteiden kysyntä puolestaan laski, kertoo Domretorin toimitusjohtaja Åsa Alanko.

Alanko ei kerro uusista tuotteista sen enempää, koska niihin liittyvät yksityiskohdat hän haluaa pitää Domretorin ja asiakkaiden välisinä.

Aiemmin yhtiö on kertonut muun muassa yhteistyöstä Verso Foodin kanssa, jolle se valmistaa härkäpavuista Härkistä.

Vienti- ja laajennussuunnitelmat hyllylle

Seuraavana askeleena Domretor oli aikeissa aloittaa omien tuotteiden vienti Kiinaan. Yhtiö oli valmistautunut laajentamaan tilojaan Kauhavalla ja kaupunki ehti valmistella jo kaavankin sitä silmällä pitäen.

– Vientisuunnitelmat loppuivat koronaan. Emme ehtineet tehdä sopimusta ennen sitä ja nyt on ollut täysi työ vastata kotimaiseen kysyntään, Alanko sanoo.

Myös suunnitelmat tehtaan laajennuksesta on laitettu hyllylle ainakin toistaiseksi.

Uusien tuotteiden valmistus on pitänyt tehtaan kuitenkin käynnissä. Yhtiön ei ole tarvinnut lomauttaa tai irtisanoa työntekijöitä koronakriisin aikana.

Domretorilla työskentelee Kauhavalla noin 70 henkilöä.