Puun kysyntä on alkanut lomakauden jälkeen kasvaa Keski-Suomessa. Metsänhoitoyhdistyksen mukaan ostajien varastot ovat tyhjillään ja leimikoita on tarjolla vähän. Erityisesti kesäleimikot kiinnostavat nyt ostajia.

Keväällä koronaepidemia hyydytti pahoin sahatavaran viennin ulkomaille. Metsänhoitoyhdistys toteaakin, että korona luo epävarmuutta myös alkaneen syksyn puukauppaan.

Tällä haavaa kysyntää kuitenkin on, ja esimerkiksi havutukin hinta on pysynyt pitkään vakaana.

Metsänhoitoyhdistys kannustaa metsänomistajia huolehtimaan erityisesti nuorten metsien hoidosta. Taimikonhoitoja on yhdistyksen mukaan jäänyt Keski-Suomessa rästiin huomattavia määriä.