Demokraattipuolueen presidenttiehdokas Joe Biden tuomitsi kovasanaisesti viimeaikaisen mellakoinnin Yhdysvalloissa.

Pittsburghissa pitämässään kampanjatilaisuuspuheessa Biden syytti mielenosoittajia tuhopoltoista ja ryöstelystä.

– Ne ovat laittomuuksia, eivät mitään muuta. Niiden tekijät pitää saada oikeuden eteen, Biden sanoi.

Republikaanien presidenttiehdokas ja istuva presidentti Donald Trump on arvostellut Bidenia ja demokraatteja pehmeästä linjasta väkivaltaisia mielenosoittajia kohtaan.

Biden pyrki puheessaan ottamaan etäisyyttä mielenosoituksiin. Samalla hän kuitenkin arvosteli Trumpia väkivaltaisuuksien ja yhteiskunnallisen vastakkainasettelun ruokkimisesta.

– Hän (Trump) luulee, että toistamalla sanoja "laki ja järjestys" hän näyttää vahvalta. Mutta se, että hän ei ole halunnut estää omia kannattajiaan toimimasta aseellisena sotajoukkona, kertoo hänen heikkoudestaan, Biden arvosteli.

Bidenin kielenkäyttö Trumpia vastaan oli harvinaisen kovasanaista. Hän syyttii Trumpia Yhdysvaltain yhteiskunnan myrkyttämisestä ja väkivaltaan kannustamisesta poliittisen hyödyn saamiseksi.

Lue myös:

Portlandin pormestari ja presidentti Trump väittelivät kaupungin tilanteesta – “Sinä olet luonut tämän vihan”

Kiristyykö Yhdysvaltain presidentinvaalikisa? Puoluekokous ei ole lisännyt Joe Bidenin kannatusta, Donald Trump hakee mellakoista vaaliasetta