Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS joutui kovan haasteen eteen, kun sosiaali- ja terveysministeriö päätti elokuussa, että koko maassa pyritään tekemään 20 000 koronatestiä vuorokaudessa.

Etelä-Suomessa otettuja näytteitä analysoivan Huslabin tehtävänä on hoitaa niistä leijonanosa. Lokakuun puolessavälissä yritetään päästä yli 8 000 testiin vuorokaudessa. Myöhemmin määrä nousee vielä 10 000 testiin.

– Ministeriön tavoite on, että testiin pääsisi päivässä ja seuraavana päivänä saisi tuloksen. Se on todella kova tavoite, sanoo HUSin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen.

Lehtosen mukaan testiin pääsee nyt ripeästi, mutta analysointi laahaa perässä. Tällä hetkellä Huslab pystyy analysoimaan enintään 4 000 näytettä päivässä. Apuna on Virossa toimiva Synlab, joka hoitaa osan tuloksista ostopalveluna.

– Sunnuntaina tehtiin 4 600 korona-analyysia, mikä on tähänastinen ennätys. Koko viime viikolla tehtiin yli 26 000 korona-analyysia, mutta jos näytteitä otetaan päivässä noin 5 000, niin valitettavasti jonoa tulee.

Miten vastaukseen voi mennä viikko?

Ylen tiedossa on helsinkiläisperhe, joka odotti alle kouluikäisen lapsen koronatestin tulosta seitsemän päivää. Lisäksi esimerkiksi keskustelusovellus Jodelissa on useita viestiketjuja, joissa keskustellaan viiveistä testituloksien saamisessa.

Lehtonen pahoittelee tilannetta, sillä vastauksen pitäisi tällä hetkellä tulla 3–4 päivässä.

– Se on tietysti erittäin valitettavaa eikä näin saisi olla. Veikkaan, että siinä on ollut ongelmia joko näytteen merkitsemisen tai lähetteen kanssa.

Lehtosen mukaan PCR-testin vastausajan pitäisi olla noin 48 tuntia eli vastauksen pitäisi tulla kolmantena päivänä näytteenotosta. Kun keskimääräinen viive laboratoriossa on 80 tuntia, on testitulos tässä tapauksessa pahasti myöhässä.

Lehtonen kertoo, että tilanne vaihtelee kunnittain. Osassa kunnista tulos tulee parissa päivässä, mutta erityisesti Helsingissä on ollut viiveitä.

Hänen mukaansa osa viiveestä johtuu siitä, että näytteenottopalveluja ostetaan ulkopuoliselta toimijalta eli tällä hetkellä pääasiassa Mehiläiseltä. Yhteistyössä on vielä kehittämisen varaa, kun tilanne on vielä uusi.

– Siinä on ollut monenlaista käytännön hankaluutta, miten Helsingin kaupungin lähetteet ensin siirtyvät tälle toimijalle ja miten sieltä näytteiden tiedot siirtyvät laboratoriotietojärjestelmään. Yksittäisten näytteiden osalta menee paljon aikaa siihen, että selvitetään, kenen näytteestä on kysymys. Laboratorio aina varmistaa sen, ja jos näytemerkinnöissä on ongelmia ja lähetteitä puuttuu, yksittäisten potilaiden kohdalla menee hyvinkin päiviä, ennen kuin asiat on saatu selville.

Tiedonkulkua ja tietoliikenneyhteyksiä yritetään parantaa.

– Nyt on yritetty, että vietäisiin HUSin henkilökuntaa tietokoneiden kanssa laittamaan näytetarroja putkiin, mutta prosessi on vielä kesken, Lehtonen sanoo.

Koronabotti nopeuttaa tulosten saamista

Lehtonen lupaa, että tilanne paranee, kun HUSin koronabotti avataan syyskuussa. Se on nettipalvelu, jonka kautta voi varata ajan koronatestiin.

– Kun koronabotti tulee käyttöön, vastaus lähtee suoraan laboratoriotietojärjestelmästä. Vastauksen pitäisi olla tunnin sisällä potilaalla tekstiviestinä.

HUS pyrkii lisäämään omaa analyysivalmiuttaan ja myös testauspalvelua yksityiseltä puolelta. Nykyinen sopimus Mehiläisen kanssa päättyy syyskuun lopussa. HUS avaa heti 1. lokakuuta kilpailutuksen, jotta useampi toimija saadaan mukaan näytteenottoon.

– STM:n määrätoivomukset ovat niin suuria, että HUSista ja terveyskeskuksista ei löydy henkilöstöä näin laajaan näytteenottoon.

Testausteltoista yritetään päästä eroon

Nyt osa testeistä otetaan drive in -pisteissä sairaaloiden pihoilla olevissa teltoissa. Niin ei voi jatkua, kun talvi tulee. Kilpailutukseen liittyy myös näytteenottopisteiden laittaminen talvikuntoon. HUS etsiikin nyt paikkoja, joissa voitaisiin ottaa näytteitä talven yli.

– Teltoista yritetään luopua, jos suinkin voidaan. Sekä potilaiden että henkilöstön kannalta täytyy järjestää sellaiset työolot, että raskasta hommaa pystyy tekemään lämpimässä. Yleensä olemme pyrkineet toimimaan terveyskeskusten yhteydessä tai lähellä, mutta siellä ei ole tämmösiä tiloja tarjolla. Niitä joudutaan hakemaan muualta.

Lehtosen mukaan näytteenottoon sopisivat myös sairaaloiden parkkihallit. Lisäksi Messukeskuksen kanssa on keskusteltu uudesta näytteenottopisteestä. Mehiläisellä on siellä jo omansa.

Lehtonen uskoo, että myös kunnilta löytyy testausta varten tiloja, jotka ovat nyt vähällä käytöllä koronan vuoksi.

Lue myös:

Kohta ei tarvitse enää jonottaa puhelimessa päästäkseen koronatestiin – HUS avaa uuden nettiajanvarauksen

Koronatestin onnistuminen riippuu pitkälti oikeasta testausajankohdasta – infektioylilääkäri kertoo, milloin testiin kannattaa mennä

Ministeri Kiuru esitteli uudet tavoitteet koronatestaukseen: Testiin päivässä, tulokset 24 tunnissa – tavoitteiden toteutumiseen voi mennä 6-8 viikkoa

"Koronaneuvonta, terveydenhoitaja Saukkonen" – tätä on työ paikassa, jonne tulvii satoja puheluita joka päivä