Jyväskylässä on todettu maanantaina kahdeksan uutta koronatartuntaa, kirjoittaa sanomalehti Keskisuomalainen.

Parisataa henkilöä aiotaan Keskisuomalaisen mukaan asettaa karanteeniin joukkoaltistumisen takia. Osa heistä on jo asetettu karanteeniin, mutta kaikkia ei ole vielä tavoitettu. Työtä jatketaan Jyväskylän terveyspalveluissa tänään.

Kaupungin tartuntatautivastuulääkäri Ilkka Käsmä kertoo Keskisuomalaiselle, että tartunnat ja altistumiset ovat tapahtuneet pääsääntöisesti yksityishenkilöiden järjestämissä tilaisuuksissa.