Eduskunnan työtä leimasi keväällä korona ja se on vahvasti läsnä yhä, kun syksy alkaa. Kansanedustajat palaavat Arkadianmäelle tänään 1. syyskuuta.
Kansanedustaja Satu Hassi (vihr.) kaipasi koronakevään ja kesäloman aikana samoja asioita kuin useimmat muutkin suomalaiset. Kesä kului kotona tai mökillä, ihmisiä oli ikävä.
– Ei ole voinut tavata kavereita niin kuin ennen eikä toisella paikkakunnalla asuvia perheenjäseniä, lähinnä lapsia ja lapsenlapsia.
Hassi kertoo, että keväällä eduskunnassa tehtiin töitä jonkinlaisessa välitilassa. Osa oli paikalla, suurin osa etänä eikä ulkopuolisia asiantuntijoita tai vieraita otettu vastaan. Vain neljännes edustajista istui täysistunnon aikana salissa.
– Tavallisesti eduskunnassa on stressiä siitä, miten ehtii palaverista tai tapaamisesta tai kokouksesta toiseen tai vaikka junaan. Stressiä tukka putkella juoksemisesta oli vähemmän, mutta stressin tunnetta oikeastaan enemmän.
Alkavan syksyn käytännöt näyttävät eduskunnassa kevään kertaukselta, mutta asialistalla on isoja asioita aina kotimaan budjetista ja EUn koronatukipakettiin.
Vastuu painaa ja stressaa
Myös demarien Ilmari Nurminen pitää koronakevättä stressaavana. Yle Tampere tapasi sekä Hassin että Nurmisen viimeisenä kesälomapäivänä, toisen pihalla Pispalassa ja toisen kahvilla Tammelantorilla.
– Koko koronatilanne toi ison stressin, ainakin minä olen kokenut sen voimakkaana. Me päättäjäthän olemme olleet vastuussa siitä, miten valtiovalta on toiminut, Satu Hassi sanoo.
Hän kannattaa alueellisia eroja koronan rajoitustoimissa, koska tautitilanne on erilainen eri osissa maata.
– Kansanedustajalla on huoli sekä ihmistä että koko yhteiskunnasta. Työ oli ja on tasapainottelua, sillä vastassa on ennestään tuntematon virus, sanoo puolestaan Ilmari Nurminen.
Hän painottaa päättäjien luottamusta viranomaistietoon. Tautia voidaan torjua alueellisesti erilaisin keinoin, jos se on perusteltua leviämisen ehkäisemiseksi. Niissäkin tulisi kuitenkin noudattaa Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen THLn valtakunnallisia linjauksia.
Päättäjien syksy alkaa paremmin eväin verrattuna alkuvuoteen, kun tietoja koronasta alkoi kantautua Suomeen. Nyt tartuntavoista ja oireista, tartuntaketjujen katkaisemisesta ja jäljittämisestä ja koko taudin hoidosta tiedetään paljon enemmän kuin keväällä.
"Kyllä tästä yhdessä selvitään"
Ilmari Nurminen vietti elokuun ja kesälomansa viimeistä päivää Tampereen Tammelantorilla. Kevät päättyi koronan varjossa ja niin syksy alkaa. Kesä siinä välissä oli erilainen kuin kesät tätä ennen.
– Tuli oltua kotona aika paljon. Tein kotihommia enemmän, urheiltuakin tuli enemmän. Yhteyksiä olen pitänyt tavallista enemmän puhelimella ja sosiaalisen median kautta, Ilmari Nurminen kuvailee.
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenenä Ilmari Nurminen tuntee olleensa ja olevansa koronantorjunnan eturintamassa.
Edustajalle kantautui viestejä ihmisten yksinäisyydestä, huolia iäkkäitten vanhempien eristyksestä ja kaipausta lastenlasten tapamiseen. Ja niin edelleen.
– Mutta ei koronaa pidä pelätä, kunhan pidetään turvavälit ja hygieniaa yllä. Ihmisten kuuluu mennä ja tavata toisiaan. Koen että myös toivon luominen on tärkeää: yhdessä tästä selvitään.
Koronaa, brexitiä ja valkoposkihanhia
Täysistunto on eduskunnan lainsäädäntötyön ja poliittisen keskustelun paikka. Edustajat palaavat kesälomalta 1.9., täysistunto alkaa kello 14. Päiväjärjestyksessä on mm.:
Täysistontoa voi seurata suorana eduskunnan verkkosivulta.
Tartuntatilanne vaihtelee, yllättäviä tautiryppäitä tulee
Alueelliset erot koronasuosituksissa voivat olla riski viruksen torjumisessa? Näin Yle Tampere kysyi, ja Pirkanmaan 19 kansanedustajasta vastasi 16. Alueellisilla rajoituksilla oli vahva kannatus eikä niitä nähty riskinä.
Moni katsoi, että rajoituksista on enemmän hyötyä kuin haittaa.
– Mielestäni juuri alueellisuus poistaa riskejä, vastaa Sami Savio (ps.).
– Kun suosituksia kohdennetaan tarkemmin, ihmiset jaksavat noudattaa niitä pitempään, mikä lisää tehoja, sanoo puolestaan Anna Kontula (vas.).
Pauli Kiurun (kok.) mielestä nopea reagointi ja paikallisten olosuhteiden huomioiminen on perusteltua. Jouni Ovaska (kesk.) ihmettelee, miksi sulkea ravintoloita tai kiristää kokoontumisrajoituksia maakunnissa, joissa tautitapauksia ei ole ollut viikkoihin.
Kokoomuksen Arto Satonen nostaa esiin talousnäkökulman. Hän sanoo, että tartuntariskin tulee vaikuttaa [tuki]rahoitukseen ja siksi alueelliset erot on huomioitava.
Edustajat korostavat kuitenkin, että mahdollisista alueellisista rajoituksista huolimatta turvavälejä ja hygieniaohjeita pitää edelleen noudattaa koko maassa.
– Ihmiset liikkuvat ympäri maata ja korona siinä samalla. Joka puolella on korostetusti huolehdittava suositusten mukaisista toimista. Jokaisen pitää myös henkilökohtaisella tasolla ottaa vastuuta omasta ja muiden turvallisuudesta, Marko Asell (sd.) muistuttaa.
Lue lisää:
Eduskunta aloittaa syysistuntokautensa kiireisenä