Pohjois-Suomessa lapsiperheiden ruoka-avulle on ollut runsasta kysyntää korona-aikana. Pelastakaa Lapset ry:n ruokalahjakortteina liikkeellä on useita kymmeniä tuhansia euroja.
Pelkästään järjestön Pohjois-Suomen aluetoimisto on jakanut 70 euron ruokalahjakortteja lähes 25 000 eurolla. Kortteja on mennyt asiakasperheille Pohjois-Pohjanmaalle, Kainuuseen ja Lappiin. Lisätarvettakin vielä olisi, mutta nyt kaikki lahjakorttivaranto on jo käytetty.
– Henkilökohtaisesti saan itse jatkuvasti perheiltä suoraan yhteydenottoja, joissa he kertovat tilanteestaan, aluejohtaja Anne Karppinen sanoo.
Karppisen mukaan koronapoikkeustilanne on ajanut kriisiin sellaisiakin perheitä, joilla talous on ollut aiemmin vakaa. Tilanne on muuttunut, kun vanhemmat ovatkin joutuneet työttömiksi tai lomautetuiksi.
Aluetoimiston lisäksi ostokortteja ovat jakaneet paikallisyhdistykset. Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla Nivalassa ruokatuen määrä liikkuu kokonaisuudessaan 9 000 eurossa. Muhoksen yhdistys taas on toimittanut sosiaalityöntekijöille lähes 4 500 euron arvosta kortteja ja lisärahoitusta on tulossa. Osa korteista on tarkoitettu Vaalaan ja Utajärvelle
– Vaalasta ja Utajärveltä tuli kyselyjä. Ei ole ollut iso asia käydä viemässä kortteja näille paikkakunnille, miettii Muhoksen paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Mirjam Kesäniemi.
Ylivieskasta kerrotaan, että ruokalahjakortteja on jaettu yhteensä noin 3 800 eurolla, kertasumma on ollut 50 eurosta eteenpäin. Kempeleessäkin kortteja on jaettu, mutta pienimuotoisesti.
Osa paikallisyhdistyksistä ei ole pystynyt osallistumaan ruokakorttijakeluun.
Esimerkiksi Kainuussa kumpikaan paikallisyhdistys ei ole osallistunut kampanjaan. Kajaanin yhdistyksestä kerrotaan, että sen pääasiallisena toimintana on sosiaalipalvelujen tuottaminen, ja kampanjaan valmistautumisaika oli yhdistykselle liian lyhyt. Kajaanin yhdistys pyörittääkin Harjulan lastenkotia.
Sotkamosta taas kerrotaan, että yhdistyksen vapaaehtoiset ovat itse jo iäkkäitä ja kuuluvat riskiryhmään, eikä siksi lähdetty jakeluun mukaan.
Oulun paikallisyhdistys ei ottanut ruokalahjakorttikampanjaan osaa vapaaehtoistoimijoiden vähyyden vuoksi.
Pelastakaa Lapset ry:n ruokalahjakortteja on aiemmin jaettu vähävaraisiin perheisiin jouluisin. Tänä vuonna tarve ruoka-avulle tulikin jo aiemmin. Koko Suomessa ruoka-apua on nyt annettu lahjakortteina 0,5 miljoonan euron verran.
Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.
Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.