Kuhmossa todetusta laajasta korona-altistuksesta on löytynyt yksi tartunta lisää. Kaikkiaan tartunnan on nyt saanut 14 ihmistä.
Myös altistuneiden määrä on noussut. Eilen lauantaina heitä kerrottiin olevan 100, mutta tänään luku on 130.
Tartunnan saaneista 13 on kuhmolaisia ja yksi Kajaanista. Kaikki sairastuneet ovat aikuisia ihmisiä. Altistumisia on myös muissa Kainuun kunnissa.
Samaan tartuntaryppääseen kuuluu myös Kajaanissa ravintola Hospossa perjantaina kello 20.30–21.30 iltaa viettänyt seurue, jossa oli yksi koronavirusta sairastanut henkilö. Kaikki seurueeseen kuuluneet on tavoitettu. Ravintolassa tuolloin olleita muita asiakkaita kehotetaan tarkkailemaan vointiaan ja oireiden ilmetessä hakeutumaan koronatestiin.
Kainuun sote antaa lisää suosituksia
Kainuun sote -kuntayhtymä kaavailee uusia keinoja koronaepidemian suitsimiseksi.
Se suositteli jo eilen esimerkiksi, että lähikontakteja vältetään ikäihmisten kanssa seuraavan viikon aikana koko maakunnassa. Myös kaikki ryhmämuotoinen toiminta Kuhmossa perutaan ensi viikon ajaksi.
Tänään sunnuntaina on luvassa uusia suosituksia.
– Tänään me mietimme etätyöhön siirtymistä kunnissa mahdollisesti vielä laajemmin. Eilen olemme jo kehottaneet, ettei mielellään matkustettaisi yli kuntarajojen, ellei ole pakko, kertoo Kainuun sote -kuntayhtymän johtaja Maire Ahopelto.
Lisäksi jo nyt on voimassa vierailukielto koko Kainuun alueen vanhustenhuollon hoivayksiköihin ja Kuhmon terveyskeskussairaalan vuodeosastolle.
Perjantaina Kainuuseen annettiin maskisuositus joukkoliikenteeseen ja sellaisille julkisille paikoille, joissa ei voi pitää turvavälejä. Suositus koskee 15-vuotiaita ja sitä vanhempia.
Suosituksista annetaan lisätietoa tänään sunnuntaina.
Lue myös:
Kainuussa koronatartuntojen määrä nousi kolmeentoista –altistuneita yhteensä sata
Koronan toinen aalto iski Kainuuseen – kuhmolaisia ei pelota, mutta enää ei luoteta lintukotoon
Kainuussa uusien tartuntojen määrä nousi kuuteen – Kuhmon ja muun Kainuun välistä matkailua suositellaan vältettäväksi
Kuhmossa neljä koronatartuntaa ja yli 50 altistunutta – pandemiapäällikkö: "Tautitapauksia voi tulla jatkuvasti lisää"
Uusimmat koronatiedot Kainuussa – osa ravintoloista ottaa koronapassin käyttöön