Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on todettu perjantaina yksi uusi koronavirustartunta. Tartunnan lähde on peräisin ulkomailta, eikä sillä ole yhteyttä maakunnan aikaisempiin tartuntoihin.
Sairaanhoitopiiri ei kerro yksittäisissä tartuntatapauksissa, mistä maasta tartunta on peräisin. Kokonaiskuva tiedetään.
– Ulkomailta maakuntaan tulleet tartunnat ovat olleet peräisin useista eri riskimaista, pääasiassa kuitenkin Euroopasta, infektioylilääkäri Elina Kärnä kertoo kokonaistilanteesta.
Altistuneita jäljitetään parhaillaan, mutta Kärnänmukaan altistuneiden määrä näyttää jäävän pieneksi.
Etelä-Pohjanmaalla on nyt todettu kaikkiaan 57 koronavirustartuntaa.
Sama koronatartunta ilmi myös Pohjanmaalla
Myös Vaasan sairaanhoitopiirissä tuli perjantaina ilmi yksi uusi koronatartunta. Kyse on kuitenkin juuri edellä kerrotusta Etelä-Pohjanmaan uusimmasta tapauksesta. Etelä-Pohjanmaalla asuva henkilö oli käynyt testissä Vaasan sairaanhoitopiirissä.
Vaasan sairaanhoitopiiri tiedottaa, että potilas on lieväoireinen ja hän on ollut omaehtoisessa karanteenissa jo testissä käynnin jälkeen.