Yhdysvalloissa hirmumyrskystä trooppiseksi myrskyksi laantunut Laura on etenemässä Louisianasta kohti Arkansasin osavaltiota. Arkansasiin on julistettu hätätila.

Yhdysvaltalaismedioiden mukaan ainakin kuusi ihmistä on kuollut myrskyissä. Suurin osa heistä on jäänyt kaatuvien puiden alle.

Tarkkoja tietoja myrskyn aiheuttamista vahingoista ei vielä ollut saatavilla perjantain vastaisena yönä Suomen aikaa. Tarkat vahingot selviävät vasta, kun viranomaiset pääsevät tutkimaan niitä tuulten laantuessa.

Torstaina aamuyöllä Louisianaan iskenyt Laura on voimakkain myrsky, joka tänä vuonna on iskenyt Yhdysvaltoihin ja se on kolmen voimakkaimman myrskyn joukossa , joka on yltänyt Yhdysvaltain mannermaalle 2000-luvun aikana, kertoo Politico-lehti.

Lauran keskituulen nopeus oli noin 66 metriä sekunnissa.

Myrskyn silmä iski 400 asukkaan Cameronin kylään, joka sijaitsee noin 50 kilometrin päässä Texasin rajasta. Paikalla olevat toimittajat kertovat, että kylä on kokonaan veden alla.

CNN:n mukaan 50 kilometriä Cameronista pohjoiseen sijaitsevassa, 72 000 asukkaan Lake Charlesin kaupungissa on havaittu tuhoja rakennuksissa, muun muassa paikallinen sairaala vaurioitui myrskyssä.

Westlakessa Lake Charlesin länsipuolella sijaitseva kemikaalitehdas syttyi palamaan ja ympäristön asukkaita on kehotettu pysymään sisällä ja sulkemaan ilmanvaihdon kloriinivuodon takia. Tehdas tuottaa kylpylä- ja uima-allaskemikaaleja.

Paikallinen Golden Nugget Casino on menettänyt osan katostaan.

Louisianan kuvernööri John Bell Edwards (dem.) sanoi, että tuhot ovat laajoja, mutta niiden arviointi on yhä vaikeaa.

Kuvernöörin mukaan ainakin 600 000 paikkaa on alueella sähköttä. Myös vedenjakelussa on ongelmia.

Presidentti Donald Trump kertoo vierailevansa Meksikonlahden tuhoalueilla lauantaina tai sunnuntaina, kertoo uutiskanava CNN.

Kuuden metrin myrskytulvaa pelättiin

Laura-hurrikaani oli rantautuessaan niin voimakas, että se saattoi aiheuttaa massiivista tuhoa. Tuuli voi repiä rakennuksia ja heitellä autoja kuin leikkikaluja.

Hurrikaanin voimakkuudella puhaltavat tuulet levittäytyvät yli sadan kilometrin säteellä myrskyn keskustasta. New Orleansin historiallinen keskusta ja Galvestonin öljysatama Texasissa välttyvät siis pahimmalta iskulta.

Sademääräksi ennustetaan keskiviikon ja perjantain välisenä aikana 130 – 260 millimetriä. On myös muistettava, että vain pari päivää sitten samalla alueella liikkui trooppinen myrsky Marco, jonka jäljiltä maaperä on täysin vettynyt.

Ainutlaatuinen sääilmiö voi aiheuttaa suuret tuhot Yhdysvaltain etelärannikolle tämän viikon aikana – "Ennennäkemätön modernille säätieteelle"

Ehkä kaikkein vaarallisin Laura-myrskyn seuraamus lienee kuitenkin myrskyn maalle työntämä tulva, jonka ennustettiin nousevan jopa kuusi metriä korkeaksi ja tunkeutuvan yli 60 kilometrin päähän mantereelle. Niin korkeasta myrskytulvasta ei ole ainakaan toistaiseksi saatu tietoja.

Louisianan kuvernööri John Bell Edwards kertoi myöhään torstai-iltana Suomen aikaan, että tulvavedet olivat nousseet 2,7-3,7 metrin korkeuteen. .

Mikä on Yhdysvaltojen etelärannikkoa piinaava myrskytulva? Ylen meteorologi kertoo

Tuhoja nähdään vasta päivien kuluttua

Myrskyn tieltä on evakuoitu noin puoli miljoonaa ihmistä. He joutuvat odottamaan useita päiviä, ennen kuin myrskyn tuhoista aletaan saada tietoa.

Evakuointeja on haitannut koronapandemia. Texasin kuvernööri Greg Abbott kehotti kaikkia, joilla on varaa, majoittumaan evakossa mieluummin hotelliin tai motelliin, jotta evakuointikeskuksissa ei synny tartuntariskejä nostavia ruuhkia.

CNN-uutiskanavan toimittaja Martin Savidge oli myrskyn reitillä Lake Charlesissa, missä hän kuvasi tuntemuksiaan suojapaikassaan.

– Ainoa, mitä kuulet, on kuin suihkukoneen jylinää. Maailma todellakin hajoaa kappaleiksi ikkunan takana, Savidge kertoi.

Toisaalta myöhemmin Lake Charlesin alueen piirikunnan, Calcasieun tiedottaja Tom Hoefer sanoi, ettei Lake Charlesin keskustassa ole havaittu myrskytulvaa ja tuhot vaikuttavat suhteellisen pieniltä:

– Ilmassa lentää tavaraa ja tiedämme, että ainakin keskustassa rakennuksiin on tullut vahinkoa, sanoi Hoefer CNN:lle.

Myrskyn ennustetaan jatkavan matkaansa Louisianan ja Texasin rajaseutua pitkin aluksi pohjoiseen. Myrsky heikkenee mantereen päällä, mutta pysynee hurrikaanin vahvuisena ainakin huomiseen saakka.

Myöhemmin sen reitin ennustetaan suuntautuvan itään. Lauantaina tai sunnuntaina myrskyn jäänteet osunevat pääkaupungin Washingtonin seudulle.

Lue myös:

Louisianan rannikolla asukkaat tutkivat hurrikaanin tuhoja – New Orleansissa asuva suomalainen Aira: "Jos se olisi tullut tänne, emme olisi selvinneet"

Hurrikaani Laura on rantautunut Texasiin ja Louisianaan – puoli miljoonaa ihmistä määrätty evakuoitavaksi