Helsinkiläinen Nina Jaakkola vietti tiistaina 5-vuotiaan Senni-tyttärensä kanssa autossa lähemmäs kolme tuntia.
Missään kaukana he eivät käyneet, vaan koronatestissä Helsingin Hernesaaressa. Aika oli varattu puhelimessa etukäteen, mutta he joutuivat silti odottamaan paikan päällä melkein kaksi tuntia.
– Kun odotin siellä jonossa, olin ärsyyntynyt. Olin lähtökohtaisesti aika epämotivoitunut viemään lasta sinne. Tuli tunne, että onko tämä tarpeellista, Jaakkola kertoo.
Päiväkodissa olevalla 5-vuotiaalla Sennillä oli pieni nuha ja kurkku kipeä.
– Olisin todella yllättynyt, jos lapsellani olisi korona. Minun on vaikea nähdä hyöty tässä kaikessa. Jonossa testiin on kuitenkin vain pääosin lapsiperheitä, Jaakkola kertoi tiistaina.
Jaakkola sanoo jopa miettineensä jälkikäteen olisiko hän päässyt vähemmällä, jos olisi vain kertonut päiväkotiin, että lapsi pitää vapaapäivän ja olisi itse sitten seurannut lapsen oireita.
– Ei se testi ole vaikea, mutta se kokonaisuus. Kuka menee ja kuka hakee? Miten ilmoittaudutaan? Kaikki se aiheuttaa stressiä.
Niiskuttaminen piti lapsen kotona
Jaakkola ei ole tuntemuksineen yksin. Moni vanhempi on viime aikoina kyseenalaistanut lasten jatkuvan testaamisen koronan varalta.
Ylelle haastattelun antanut helsinkiläinen perheenisä kertoo, että he ovat jättäneet menemättä päiväkotiin pariinkin otteeseen, kun lapsi on aamulla vähän niiskuttanut.
Isä haluaa olla nimetön, sillä hän ei halua, että päiväkodissa tiedetään.
– Päiväkodin henkilökunta on maailman ihanin. Mutta jos he sanovat, että lapsi niiskuttaa ja voitko viedä testiin, niin se on käsky, vaikka se ei sitä ole, isä perustelee.
Tämän takia perhe on pitänyt lapsena herkästi kotona, jos aamulla lapsi on vähän niiskuttanut. Vanhemmat tietävät, että lapsen nenällä on tapana vuotaa välillä aamuisin, mutta se menee aina ohi.
– Haluamme välttää sitä stressiä, kun koulusta tai päiväkodista soitettaisiin, että lapsenne niiskuttaa täällä ja voitteko hakea kotiin.
Isän mukaan sellaisesta soitosta alkaisi hirveä rumba: mistä haetaan, kuka hakee kenet, milloin, minne pitää viedä, kuka hoitaa. Ja vanhempien työnteko loppuisi siihen.
– Eihän lasta voi laittaa koko päiväksi katsomaan telkkaria, kun lapsen kanssa pitäisi tehdäkin jotakin. Yksi päivä nyt ehkä menisi, mutta jos lapsi istuisi katsomassa kaksi viikkoa Youtubea tai Areenaa. Se olisi ihan hirveää.
Isän mukaan he ovat tämän takia mielummin valinneet sen, että ovat pitäneet niiskuttavan lapsen yhden päivän omalla ilmoituksellaan kotona, vaikka tietävät, että lapsi ei ole kipeä. Niiskutus yleensä loppuu aamun jälkeen.
– Mutta että oltaisiin sitten kaksi viikkoa kaikki kotona. Ei kiitos. Mieluummin yksi päivä niiskuttavan lapsen kanssa kotona kuin että kaikki kaksi viikkoa sisällä. Eihän työnteosta tulisi mitään. Ajattelu loppuu siihen, kun lapset ovat kotona.
Perhe on odottanut selvempiä ohjeita Helsingin kaupungilta. Keskiviikkona muun muassa Talouselämä-lehti kertoi, että Helsingin kaupunki olisi lähettänyt uudet ohjeistukset vanhemmille, mutta torstaiaamupäivään mennessä mitään ei ole tullut.
– Ei ole tullut kaupungilta mitään muuta viestiä. Sitä päiväkodista aiemmin tullutta viestiä ei ole kumottu.
Isä kertoo odottaneensa jo viime viikolla, että päiväkodilta ja koulusta olisi tullut sähköpostia heti samana iltana, kun THL ensimmäisen kerran selvensi lasten koronatesti -ohjeistustaan.
– Mutta mitään ei ole tullut. Vaikea siinä on sanoa vastaan.
Tiistaina tällä viikolla THL vielä teroitti ohjeistustaan. Sen viesti oli, että pienestä flunssasta lasta ei tarvitse viedä testiin. Eivätkä päiväkoti ja koulu voi vaatia negatiivista koronatestiä.
Torstaina iltapäivästä Helsingin kaupungilta alkoi tippua uusia ohjeita THL:n linjan mukaisesti myös tämän jutun haastateltaville.
Oheet antavat enemmän pelivaraa vanhemmille kuin ennen: sairaana ei edelleenkään saa kouluun tai varhasikasvatukseen tulla, mutta lievistä oireista ei tarvitse viedä suoraan korona-testiin, jos koronaa ei epäilllä. Vaan oireita voi seurata kotona.
Lisäksi ohjeissa nyt selvästi sanotaan, että jos lapsi niiskuttaa ulkona ja se loppuu sisällä, tai jos lapsi aivastelee silloin tällöin, ei ole syytä soittaa vanhempia hakemaan lasta pois, jos lapsen yleiskunto on muutoin hyvä.
Helsingin vanhemmat ry odottaa ohjeita
Uusia ohjeita kaupungilta odotetaan myös HELVARYssä, helsinkiläisiä vanhempia edustavassa yhdistyksessä.
Puheenjohtaja Sanna Valtonen sanoo, että THL:n uusin linjaus on vanhemmille ja heille yhdistyksenä helpotus, sillä se huomioi testaamiseen ja testituloksista kertomiseen liittyvät lapsioikeudelliset seikat ja lapsen oikeuden yksityisyyteen.
– Tämä on perheille hartiat alas -linjaus. Ei tarvitse enää kymmentä päivää odottaa kotona korona-tuloksia terveiden lasten kanssa. Tässä on joustoa vanhemmille, jotka tuntevat ja tietävät oman lapsensa flunssat. Vanhemmat voivat nyt hoitaa lapsiaan oireiden mukaan.
Lisäksi Valtonen huomauttaa, että tämä poistaa palkattomat hoitovapaat vanhemmilta. Osa vanhemmista on joutunut jäämään kotiinsa hoitamaan tervettä lasta palkattomalla vapaalla, sillä työpaikka ei ole joustanut, kun koronatestin tulosta ei ole kuulunut.
– On olennaista, että ihmiset ei joudu jäämään palkattomasti hoitamaan lapsia, jotka ei ole sairaita.
Valtonen olettaa, että Helsingin kaupungin valtakunnallisten suositusten mukaiset linjaukset tulevat nyt pian.
– Oletan, että Helsingin kaupunki muotoilee paraikaa omia ohjeitaan asiasta.
Valtosen mukaan korona-kevät ja kesä ovat olleet perheille rankkoja.
– Toivoisin nyt joka suunnasta joustoa, että ei lisättäisi perheiden ahdinkoa.
Juttua päivitetty 27.8.2020 klo 16:20 kun uudet ohjeet olivat saapuneet Helsingin kaupungilta ainakin osalle jutun haastateltaville.
Lue lisää:
THL:ltä tarkennetut ohjeet: Lieväoireista lasta ei tarvitse viedä koronatestiin