– Olin koronaeristyksissä muiden tavoin Berliinissä, kun sain ajatuksen tähän projektiin. Pohdin, mikä huolettaa minua eniten Meksikossa. Ajatuksiin nousi väkivalta naisia ja lapsia kohtaan.

Näin pohtii orkesterinjohtaja Alondra de la Parra Impossible orchestran syntyä. Hän otti yhteyttä noin 30 meksikolaiseen soittajaan eri puolilla maailmaa pyytäkseen heitä soittamaan hyväntekeväisyystarkoituksessa ja väkivaltaa vastaan. Kaikilla soittajilla oli aikaa, koska konsertit ovat olleet koronan vuoksi tauolla.

– Näin koronan kaltaisesta negatiivisesta asiasta sai irti jotain rakentavaa ja positiivista.

Orkesterin muusikot soittivat kukin tahoillaan osansa meksikolaiseen Danzon No. 2 -teokseen. Heillä oli tukenaan percussioilla, bassolla ja pianolla soitettu tausta, jonka päälle he soittivat oman osuutensa.

Osaset koottiin yhteen videolle, joka julkaistiin verkossa alkuviikosta.

Videolla on kerätty jo satojatuhansia euroja perheväkivallan uhreiksi joutuneille naisille ja lapsille Meksikossa. Halukkaat ovat voineet maksaa avustuksensa suoraan naisasiajärjestö Fondo Semillasin ja lasten oikeuksia puolustavan Pelastakaa Lapset -järjestön tileille.

Raiskaukset, tapot ja sieppaukset kasvussa

Impossible orchestra on tekemisissä ison asian ja polttavan ongelman kanssa.

Meksiko on hyvin väkivaltainen maa – yksi väkivaltaisimmista maailmassa. Viime vuonna Meksikossa kuoli tuhat naista perheväkivallan uhreina. Tappaja oli usein oma aviomies.

Korona-ajan eristys on entisestään lisännyt ongelman vakavuutta. Naisia raiskataan, tapetaan ja siepataan kiihtyvään tahtiin. Maassa on raportoitu myös lukuisista sadistisista lapsiin kohdistuvista sieppauksista ja raiskauksista.

Tuoreimpien tilastojen mukaan Meksikossa kuolee kymmenen naista päivässä perheväkivallan uhrina. Meksikossa pantiin toimeen koronan aiheuttamat liikkumiasarajoitukset maaliskuun puolessa välissä ja niitä alettiin purkaa toukokuun lopulla. Yksin huhtikuussa naisten tarve päästä turvakotiin lisääntyi 60 prosenttia.

Paine on muuttanut hieman myös hallituksen politiikkaa. Viime vuonna säästösyistä suljettuja naisten turvakoteja ja päiväsuojia on avattu uudelleen kasvaneen tarpeen vuoksi.

Rankaisemattomuus pahentaa traumaa

Naisasialiike on aktivoitunut viime kuukausina perheväkivaltaa vastaan. Asia on ollut esillä lukuisissa laajoissa mielenosoituksissa muun muassa pääkaupungissa Méxicossa.

Mielenosoituksissa on kiinnitetty erityistä huomiota rankaisemattomuuteen. Tavallista on, että ilmoitukset ja ilmiannot perheväkivallasta eivät saa poliisia tutkimaan asiaa.

Se johtaa luonnollisesti myös siihen, että jutut eivät etene oikeuteen saakka. Lähisuhdeväkivaltaa kokeneet naiset eivät saa Meksikossa oikeutta.

– Musiikkimme tuo rauhan ja ilon viestin, joka on myös meidän meksikolaisten olemuksessamme. Se yhdistää meitä. Toivon, että näkemällä videon, ihmiset voisivat olla suvaitsevaisempia. Heidän ei kuitenkaan pidä suvaita väkivaltaa, orkesterinjohtaja Alondra de las Parra sanoo.

Impossible orchestra järjestää perjantaina YouTube-kanavallaan erillisen tempauksen kerätäkseen rahaa perheväkivallan uhreille ja kiinnittääkseen ongelmaan huomiota. Mukana on tuolloin liuta kansainvälisiä kuuluisuuksia.