Vaasan sairaanhoitopiirissä on todettu keskiviikkona koronatartunta henkilöllä, joka on asioinut vaasalaisissa ravintoloissa. Tartunnan saanut on asetettu eristykseen ja hän on kotihoidossa.

Terveysviranomaiset ovat kontaktoineet suurimman osan tartunnan saaneen altistamista henkilöistä ja heidät on asetettu karanteeniin.

– Henkilö on ollut pienessä porukassa ja hän on altistanut tämän hetken tietojen mukaan puolisen tusinaa lähipiirissään ollutta henkilöä. Selvitämme parhaillaan, onko osa ravitsemusliikkeiden työntekijöistä altistunut, kertoo Vaasan kaupungin tartuntataudeista vastaava lääkäri Heikki Kaukoranta.

Kolmessa ravintolassa elokuun puolivälissä

Tartunnan saanut asioi vaasalaisessa The Old Irish Pubissa illalla 15. elokuuta. Sieltä hän jatkoi Oliver’s Inn -ravintolaan, missä hän oli paikalla noin klo 22.30–01.00 välisen ajan. Ravintolavierailut jatkuivat Jukussa 16.8.2020 klo 12.00–13.00.

– Samoissa paikoissa samoihin aikoihin asioineita henkilöitä pyydetään ottamaan yhteyttä omaan terveyskeskukseen koronatestauksen järjestämistä varten, jos heille lähimmän viikon aikana kehittyy hengitystieinfektion oireita kuten yskää, nuhaa, kuumetta tai kurkkukipua, Heikki Kaukoranta neuvoo.

Vaasan sairaanhoitopiirissä on nyt kaikkiaan 77 varmennettua koronavirustartuntaa, joista 56 on todettu vaasalaisilla.

Irlantilaispubin kaksi viikonloppua

Koronatartuntojen jäljitystyössä on käynyt selville, että jo yhdeksää Vaasan sairaanhoitopiirin koronatapausta yhdistää illanvietto irlantilaispubissa. Suurin osa tartunnoista on jäljitetty viikonloppuun 8.–9.8.2020, mutta yksi tapaus liittyy viikkoa myöhempään ajankohtaan 15.–16.8.2020.

Keskiviikkona todettuun tartuntatapaukseen liittyvät molemmat viikonloput.

– Tartunnan saanut oli vieraillut myös tuolloin ensimmäisenä viikonloppuna irlantilaispubissa. Hän on todennäköisesti saanut itse tartunnan tuolloin. Seuraavan viikonlopun vierailullaan hän on sitten jo altistanut muita, Heikki Kaukoranta selvittää.

Aluehallintovirasto sulki irlantilaispubin määräajaksi 19.–25. elokuuta.

Lue seuraavaksi:

Aluehallintovirasto sulki vaasalaispubin, johon viikonlopun koronatartunnat on jäljitetty – Ylitarkastaja: Tilanne on valitettava

Vaasalaistukussa koronatapaus, uusia tartuntoja jäljitetty myös Old Irish Pubiin – lääkäri Heikki Kaukoranta: "Siellä on ihan ikioma pohjalainen viruslinko kyseessä"

Katso täältä muita uutisia maakuntasi koronavirustilanteesta