Koronapoikkeustila ei tähän mennessä lisännyt yhteydenottoja mielenterveyspalveluihin, mutta aihe on vastaanottokäynneillä tullut esille.
Näin kerrotaan julkisen palvelun toimijan Kainuun soten johdosta sekä Pohjois-Pohjanmaan ja Meri-Lapin osalta monen yrityksen työterveyttä hoitavasta yksityisestä Mehiläisestä.
Mehiläisen vastaavan työterveyslääkärin Susanna Bomanin mukaan työterveyspsykologien vastaanotoilla palveluiden kysyntä jopa hiljeni koronapoikkeustilan alkaessa maaliskuussa Pohjois-Pohjanmaalla ja Meri-Lapissa.
Sen sijaan jo puoli vuotta jyllännyt koronapandemia on vaikuttanut psykologeilla käyntien sisältöihin.
– Hienoisesti on näkynyt, että infektioasia on painanut mieltä ihmisillä, jotka ovat olleet jo mielenterveyspalveluiden piirissä, Kainuun soten terveysjohtajan Kristiina Kananen kertoo.
Hän kuitenkin korostaa, ettei erityistä piikkiä palvelujen kysynnässä ole ollut juuri koronaan liittyvien asioiden vuoksi. Kainuussa mielenterveyspalveluja käyttää vuodessa noin 2 000 henkilöä.
Mehiläisen työterveyspsykologien vastaanotolla aiheet ovat kuitenkin pyörineet selkeästi myös koronan ympärillä. Huolena on ollut muun muassa jaksaminen etätöissä ja sosiaalisten kontaktien puute.
Työelämän muutosten tuoma henkinen kuorma on näkynyt varsinkin tietyissä ammattiryhmissä. Yhtenä syynä ovat olleet jatkuvasti vaihtuneet työjärjestelyt, jotka ovat vaikuttaneet esimerkiksi opetus- ja varhaiskasvatushenkilöstöön sekä sairaanhoitajiin.
Myös myyntialan henkilöstö, joka on ollut jatkuvasti lähityössä, on ollut henkisesti kovilla.
Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi.
Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!