Jyväskylän keskustan ravintoloissa on liikkunut koronavirukseen sairastunut työntekijä elokuussa, kertoo Keskisuomalainen.
Tieto tartunnan saaneesta työntekijästä on levinnyt Jyväskylän seudun ravintolatyöntekijöiden suljetussa Facebook-ryhmässä, jossa on varoitettu alan työntekijöitä tartuntatapauksesta.
Keskisuomalainen on varmistanut yhdeltä keskusta-alueen ravintoloitsijalta ja toisen ravintolan ravintolatyöntekijältä, että alalla ollaan tietoisia tartunnan saaneesta henkilöistä.
Lehden haastattelemat alan työntekijät tietävät myös ne ravintolat, joissa tartunnan saanut henkilö on kiertänyt. He ovat ilmoittaneet ravintoloille tartunnasta.
Lääkäri: Ravintoloita ei tarvitse sulkea
Jyväskylän kaupungin vastaava lääkäri ja pandemiajohtoryhmän jäsen Ilkka Käsmä ei ole kuullut ravintola-alalla työskentelevästä tartunnan saaneesta.
– Pitäisi selvittää tarkka ajankohta, milloin henkilö on altistanut muita tartunnalle, että lähikontakteja pystytään jäljittämään, Käsmä kertoo Keskisuomalaiselle.
Ravintoloita, joissa tartunnan saanut henkilö on kulkenut, ei tarvitse Käsmän mukaan sulkea. Sen sijaan samaan aikaan työskennelleet työntekijät ja tiloissa olleet asiakkaat olisi jäljitettävä ja mieluiten laitettava karanteeniin.