Lappeenrannan jätevedestä on löydetty koronavirusta kesäkuun alussa. Löydös tuli ilmi Terveyden- ja hyvinvointilaitos THL:n jätevesiseurannassa.
Kesäkuussa Lappeenrannassa, saatikka Etelä-Karjalassa ei kuitenkaan todettu testeillä yhtään tautitapausta.
Jätevesien koronaviruslöydöksiä selittää esimerkiksi se, että vain oireelliset henkilöt testattiin kesäkuussa.
– Koronavirusta voi erittyä ulosteisiin, vaikka ei olisi koronavirusoireita. On myös oireettomia tartunnan saaneita, jotka vain kantaa tautia. Tällaiset tapaukset voidaan jätevedestä havaita, kertoo erikoistutkija Tarja Pitkänen THL:sta.
Pitkänen arvioi, että koronavirus näkyy jätevesissä jo silloin, jos alueella on alle kymmenen koronaviruksen kantajaa.
Jätevesilöydökset tuovat lisätietoa epidemian tilannekuvaan paikkakunnalla. Jätevesiseurannasta ei voida kuitenkaan yksistään päätellä, kuinka paljon alueella on tartuntoja.
Tarkkoja virusmääriä ei nykytekniikalla voi mitata
– Kesän tulokset voivat jäädä vähän epävarmoiksi, koska mittausmenetelmää on kehitetty. Nyt meillä on käytössä uusi, entistä herkempi menetelmä, jolla jatketaan testausta tästä eteenpäin.
Koronavirusta löytyi muun muassa myös Helsingin, Turun ja Espoon jätevesistä. Lappeenrannan Toikansuon jäteveden puhdistamo on mukana THL:n jätevesitutkimuksen kuukausiseurannassa.
Heinä- ja elokuussa koronaviruslöydöksiä ei ollut Lappeenrannan jätevesinäytteissä.
THL:n jätevesiseurannassa tutkitaan koronaviruksen esiintymistä jätevesissä mittaamalla jätevesipuhdistamoille tulevista jätevesistä koronaviruksen RNA:ta eli geeniperimää. RNA:n perusteella voidaan tutkia koronaviruksen yleisyyttä väestössä.