Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettujen koronatartuntojen määrä kasvaa jälleen. Nyt uusia tartuntoja on todettu kolme. Viimeisimmät tartunnat ovat kytköksissä toisiinsa.
Sairastuneet ovat eristyksissä ja tartunnalle altistuneiden jäljitys on käynnissä. Ylilääkäri Matti Rekiaro kertoo, että tähän mennessä ei ole tullut ilmi joukkoaltistumisia.
Vaikka uusia tartuntoja tuli nyt peräti kolme, ei tilanne ole Etelä-Pohjanmaalla Rekiaron mielestä huono.
– Tilanne on vielä rauhallinen ja huojentavaa on esimerkiksi näissä viimeisimmissä tartunnoissa se, että ne ovat liitoksissa toisiinsa, jolloin tartuntaketju on jäljitettävissä.
Sairaalahoidossa ei ole potilaita. Kevään ja kesän aikana Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella on tullut ilmi yhteensä 56 koronatartuntaa.
Näytteiden tuloksen saamiseen on tällä hetkellä kahden päivän viive. Ulkopuolelle lähetettävien näytteiden kohdalla viive voi olla 5-7 päivää.
Katso täältä Ylen uutiset koronavirustilanteesta maakunnassasi