Koronatilanne on lisännyt perheiden ahdinkoa Jyväskylässä, kertoo vapaaehtoisten hyväntekeväisyysjärjestö Hope.

Järjestöstä kerrotaan, että apua hakemaan on tullut paljon uusia perheitä.

Koronakriisin aikana järjestö on toimittanut perheisiin esimerkiksi ruoka-apua, vaatteita ja leluja. Normaalisti ruoka-apu ei kuulu järjestön avuntarjontaan.

Perheiden avun tarvetta on lisännyt koronatilanteen aiheuttama työttömyys tai töiden väheneminen.