Ruotsi on sopinut lähtevänsä mukaan EU:n yhteiseen koronavirusrokotehankintaan ruotsalais-brittiläiseltä lääkeyhtiö Astra Zenecalta. Ruotsi ostaa rokotteita sillä edellytyksellä, että rokote saa lääketieteellisen hyväksynnän.
Asiasta kertoi Ruotsin yleisradioyhtiö SVT.
Sosiaaliministeri Lena Hallengrenin mukaan sopimus antaa Ruotsille mahdollisuuden saada kuusi miljoonaa rokoteannosta. Hänen mukaansa annokset riittävät joko kuudelle tai kolmelle miljoonalle ruotsalaiselle riippuen siitä, kuinka monta annosta tarvitaan.
Ruotsi neuvottelee myös muiden rokotevalmistajien kanssa. Neuvotteluilla useiden tahojen kanssa Ruotsin hallitus haluaa varmistaa toimivan rokotteen saatavuuden.
Ruotsissa ei ole tehty päätöstä, miten rokoteannokset tullaan jakamaan. Terveydenhoitohenkilökunta ja riskiryhmät tullaan sosiaaliministerin mukaan hyvin todennäköisesti laittamaan etusijalle.
Ruotsin kansanterveysviranomainen tulee tekemään päätöksen rokotteen jakamisen perusteista.