Koronavirustestien viipyminen haittaa jo Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin omaa toimintaa.

Muun muassa leikkauksia ja hammashoidon aikoja on jouduttu perumaan, kun Eksoten työntekijät ovat jääneet kotiin odottamaan pienten lastensa koronavirustestituloksia.

Koronavirustestissä käyneet koululaiset ja päiväkotilapset joutuvat kotikaranteeniin siihen asti, kunnes ovat saaneet testituloksensa.

– Sama näkyy varmaan muillakin työpaikoilla. Työntekijät odottavat lastensa tuloksia, kun lapsille ei löydy muuta hoitajaa, sanoo Eksoten terveys- ja vanhustenpalvelujen johtaja Tuula Karhula.

"Kahden vuorokauden odottelu vielä menettelee"

Karhulan mukaan on kohtuutonta joutua odottamaan testituloksia päiväkausia. Hänestä kahden vuorokauden odottelu vielä menettelee.

– Asiasta on kyllä oltu yhteydessä Huslabiin, sanoo Karhula.

Eksotessa otetut koronavirustestit tutkitaan Huslabissa, jolle Eksote vuodenvaihteessa myi laboratoriotoimintansa. Testitulokset viipyvät 4–6 päivää.

Testejä Eksoten näytteenottopisteissä ottavat Eksoten omat sairaanhoitajat.

Heidän lukumääräänsä on lisätty reilusti elokuussa.