Republikaanipuolue kokoontuu tänään maanantaina Charlottessa, Pohjois-Carolinassa puoluekokoukseen, jossa hehkutetaan virtuaalisesti neljän päivän ajan Donald Trumpin ja Yhdysvaltojen suurta tarinaa.
Trump pyrkii toiselle kaudelle Yhdysvaltojen johtoon, eikä vastaehdokkaita ole. Puolue on hänen otteessaan, vaikka Yhdysvallat on hajalla.
Asetelma on tyystin toinen kuin neljä vuotta sitten, jolloin Trump pyrki ehdokkaaksi puolueen ulkopuolelta.
Newyorkilaisen miljönääri-liikemiehen ja tosi-tv-kuuluisuuden ilmoittautumista esivaalikisaan kauhisteltiin ja naureskeltiin pitkin Yhdysvaltoja**.**
Trump kuitenkin peittosi ennätykselliset 16 vastaehdokasta ja johti republikaanit maanlaajuiseen vaalivoittoon sekä osavaltioissa että kongressissa.
Vuonna 2016 republikaanit voittivat sekä edustajainhuoneen että senaatin. Välivaaleissa 2018 demokraatit puolestaan nousivat edustajainhuoneen enemmistöön.
– Trump on nyt puoluelaivan kapteeni, hänen mukanaan valitsijamiehet ja kongressiin pyrkivät menevät joko voittoon tai upoksiin, kuvailee Frank Sesno, uutiskanava CNN:n pitkäaikainen Valkoisen talon kirjeenvaihtaja Ylelle.
Republikaanien korvissa kuumottavat viime viikolla pidetyn demokraattien puoluekokouksen puheet, joissa presidentti Trumpista ei sanottu mitään hyvää.
Ex-presidenttien voimin demokraatit korostivat yhtenäisyyttään ja voitontahtoa.
Kannatuspuheet suorina lähetyksinä tukijoukkojen edestä
Koronapandemian vuoksi ainakin kerran lykätty ja moneen otteeseen muokattu kokous hoidetaan virtuaalisesti eri puolilta Yhdysvaltoja, aivan kuten demokraatit tekivät viime viikolla.
Vastustajistaan poiketen, republikaanit luottavat suorien kannatuspuheenvuorojen voimaan.
Kokousjärjestäjät kertoivat uutistoimisto AP:lle, että esiintymisiin pyritään saamaan mahdollisimman suuri yleisö paikalle.
Demokraattien puoluekokouksessa ilmeisesti kaikki puheet oli nauhoitettu.
Presidentti Trump kuittailikin viime viikolla demokraateille näiden nauhoitetuista puheista ja neuvoi, että suora lähetys on aina tehokkaampi.
Tapahtumia poikkeuksellisesti liittovaltion tiloissa
Paikalle Charlotten kaupunkiin Pohjois-Carolinaan on tulossa 336 republikaanien puoluekokousedustajaa. Edustajia on siis kuusi jokaisesta osavaltiosta ja territoriosta, kerrotaan järjestäjien verkkosivuilla.
Toimittajien pääsy kokouspaikalle paikalle on rajattu.
Trumpin kampanjakoneisto on päättänyt ottaa tai vuokrata puoluekokouksen käyttöön liittovaltion tiloja Washingtonin alueelta ja ainakin yhden historiallisen muistomerkin Baltimoresta. Tämä on poikkeuksellista.
Valitut paikat symboloivat Yhdysvaltojen menestystä ja valta-asemaa maailmanpolitiikassa.
Trump keskiössä neljän vuorokauden ajan
Presidentti Donald Trump nimetään puolueen ehdokkaaksi heti maanantaina. Hän saattaa tulla tuolloin käymään kokouspaikalla, mutta varmaa se ei ole.
Nimitys hoidetaan ripeästi, lyhennetyssä muodossa. Perinteistä poiketen, tällä kertaa ei vierailla jokaisessa Yhdysvaltojen 50 osavaltiossa ja kuulla kannattajien lyhyitä kehuja ehdokkaasta.
Samassa yhteydessä varapresidentti Mike Pence asetetaan ehdokkaaksi jatkamaan tehtävässään.
Maanantain teema on Lupausten maa – sen tarkoitus on kuvata, kuinka Donald Trump palautti amerikkalaisen unelman.
Tiistain otsikko on Mahdollisuuksien maa. Silloin ilmeisesti haastetaan demokraattien presidenttiehdokkaan Joe Bidenin vasemmistolaiseksi luokiteltu linja. Trump tulee saamaan puhujilta kiitosta omasta tulkinnastaan, että hän olisi korjannut Yhdysvaltojen kauppapolitiikan ja opioidikriisin.
Uskonnollinen oikeisto saa tilaa lausua tyytyväisyytensä yrityksistä kiristää aborttilainsäädäntöä.
Keskiviikko on nimetty sankareiden tarinoille. Silloin varapresidentti Mike Pence pitää tv-kanava CNBC:n mukaan oman puheensa Baltimoressa, Fort McHenryn kansallisen monumentin luona.
Torstai on yksinomaan Donald Trumpin. Suuruuksien maasta kertova puoluekokouspäivä huipentuu Trumpin linjapuheeseen Valkoisen talon alueella.
Uutistoimisto AP:n mukaanTrumpin puhetta pääsee seuraamaan presidentin virka-asunnon eteläiselle nurmelle tuhatkunta kannattajaa.
Vielä ei ole tiedossa, onko puolue saanut luvan järjestää samaan aikaan ilotulitus Washingtonin keskustan Mallilla.
Vielä kuun alussa hän pohti puheen pitämistä sisällä Valkoisessa talossa. Tämä nostatti melkoisen kritiikin molemmissa puolueissa.
Trumpin perheenjäsenillä näkyvä rooli
Aivan kuten puoluekokouksessa 2016 ja koko Trumpin presidenttikauden ajan, suuri näkyvyys annetaan nytkin Trumpin perheenjäsenille.
Medialähteiden mukaan rouva Melania Trump puhuu tiistaina Valkoisen talon puutarhassa. Trumpin lapset ja perheenjäsenet ovat puhujina jokaisena kokouspäivänä.
Muutoin puoluekokouksen puhujalista on julkistamatta. Uutistoimisto AP:n mukaan järjestäjät sanovat antavansa tarkoituksellisesti sananvallan Trumpin äänekkäille tukijoille ja hiljaiselle enemmistölle.
Tämä voi kertoa myös siitä, että tunnettuja republikaanipoliitikkoja on ollut vaikea saada suostumaan Trumpin kehumiseen. Esimerkiksi Ohion kuvernööri John Kasich, vuoden 2016 republikaanien esivaaliehdokas hänkin, siirtyi viime viikolla Joe Bidenin avoimeksi kannattajaksi.
Mediatietojen mukaan puhujina ovat entinen YK-suurlähettiläs Nikki Hailey ja ulkoministeri Mike Pompeo. Joukossa on myös kuvernöörejä ja senaattoreita eri puolilta maata.
Asepariskunta esittää tukensa
Trumpin uskolliset tukijat saavat näyttävän tilaisuutensa esiintyä.
Sanomalehti Washington Postille on vahvistettu, että aseita mielenosoittajille näyttäneet Patricia ja Mark McCloskey Saint Louisista Missourista pääsevät toivomaan jatkokautta Trumpille.
Moni järkyttyi pariskunnan käytöksestä, kun he heiluttivat aseitaan mielenosoittajia vastaan yksityiseltä katuosuudeltaan kesäkuun Black Lives Matter -protesteissa. Myöhemmin pariskuntaa vastaan nostettiin syytteet.
Kannattajien mukaan aviopari puolusti yksityisomaisuuttaan.
Moni merkittävä republikaani jää pois
Vaikka republikaanipuolue on presidentti Trumpin otteessa, moni pitkän linjan poliitikko on ottanut etäisyyttä Trumpiin.
Kuten vuonna 2016, presidentti George W. Bush ei osallistu kokoukseen tälläkään kertaa. Hän on Trumpin avoin kriitikko.
Paikalla ei ole myöskään Utahin senaattori Mitt Romney, joka ainoana republikaanina äänesti senaatissa Trumpin syytesuojan murtamiseksi.
Hän oli myös Barack Obaman vastaehdokas presidentinvaaleissa 2012.
Mikä on Trumpin linjapuheen sisältö?
Presidentti Trumpin tavaramerkki on ollut puhua diileistä, sopimuksista, joilla hän yksin järjestää asioita.
– Tämä koskee niin Yhdysvaltojen taloutta, työllisyyttä kuin ulkosuhteitakin, toteaa Frank Sesno, CNN:n entinen Valkoisen talon kirjeenvaihtaja.
Frank Sesno sanoo yllättyvänsä, jos Trump linjapuheessaan paljastaisi, millä keinoin hän muuttaisi Yhdysvaltoja hakemansa toisen presidenttikauden aikana.
Lue myös:
Voiko mielipidemittauksiin luottaa USA:ssa? Asiantuntijat vastaavat kuuteen kysymykseen presidentinvaalien kannatusluvuista
Liian pitkä suudelma ja buuausta Hillary Clintonille – Nyt alkaa Yhdysvaltain vaalishow: 5 tärppiä, miten puoluekokouksia kannattaa seurata