TOULOUSE Lounais-Ranskassa Atlantin ja Välimeren puolivälissä sijaitseva Toulouse on eurooppalaisen ilmailujätti Airbusin kotipesä. Yhtiön tehtailla koronapandemian seuraukset näkyvät selvästi.
Hallien vieressä on pitkiä toimittamattomien lentokoneiden rivistöjä. Osa tuliteristä koneista on selvästi laitettu naftaliiniin pidemmäksi aikaa.
Se johtuu siitä, että koronan takia monet lentoyhtiöt ovat peruneet ja lykänneet konetilauksiaan.
Toulousen ja Bordeaux'n muodostama Aerospace Valley on ollut Ranskan nopeimmin kasvavaa aluetta. Nyt ennakoidaan, että Airbusin tuotanto tulee tänä vuonna putoamaan noin kolmanneksen aiemmin arvioidusta.
"Sokki tuli maaliskuussa"
Toulousessa pitää majaansa myös Suomen kotimaanlennoilta ja muilta lyhyiltä pyräyksiltä tuttu yhtiö ATR, Avions de Transport Regional.
ATR:n markkinoinnista vastaava apulaisjohtaja Zuzana Hrnkova kertoo, että yhtiössä havahduttiin koronatilanteeseen kunnolla maaliskuussa, kun eri maissa alettiin sulkea rajoja ja julistaa alueita karanteeniin.
– Kun Ranskassa tuli voimaan ulkonaliikkumiskielto, jouduimme siirtymään etätöihin ja lopettamaan työt kokoonpanolinjallamme. Samaan aikaan aloimme saada huolestuneita yhteydenottoja asiakkailtamme, Hrnkova sanoo.
Hrnkovan mukaan lyhyen matkan lentoliikenne ei ole kärsinyt tilanteesta yhtä paljon kuin ala yleisesti.
– Koneillamme lennetään paljon maiden sisäisiä lentoja. Niihin kansainväliset matkustusrajoitteet eivät vaikuttaneet niin paljon.
Myös ATR on kuitenkin ottanut siipeensä. Tuotanto tulee putoamaan tänä vuonna puoleen alun perin arvioidusta.
Kaupunki nopeuttaa suuria rakennustöitä
Ilmailuun suoraan tai epäsuorasti liittyvä toiminta on Toulousen alueen suurin työllistäjä. Apulaiskaupunginjohtaja Agnès Plagneux-Bertrand kertoo, että vielä tammikuussa kaupungin suurin ongelma oli löytää asuntoja ja palveluita koko ajan kasvaneille ilmailuyrityksille.
– Ne palkkasivat jatkuvasti lisää henkilökuntaa ja toimivat maksimikapasiteetillaan. Nyt tulossa on suuria irtisanomisia, Plagneux-Bertrand sanoo.
Airbus on esimerkiksi ilmoittanut vähentävänsä 15 000 henkilöä eli noin 30 prosenttia yhtiön työvoimasta. Heistä 3 500 työskentelee Toulousessa.
Suurin osa voidaan ohjata eläkkeelle tai varhaiseläkkeelle.
– Työttömien määrä tulee kasvamaan, apulaiskaupunginjohtaja sanoo silti.
Kaupunki on päättänyt nopeuttaa suunnitteilla olevia rakennushankkeita kuten jo työn alla olevaa uutta metrolinjaa, jotta rakennusyhtiöiden lisäksi muun muassa insinööri-, arkkitehti- ja suunnittelutoimistot saavat työtä.
Ranskan valtiolta miljardien apu ilmailualalle
Airbusin vaikeudet ylettyvät Toulousen lisäksi muuallekin Eurooppaan. Yhtiön toinen eurooppalainen loppukokoonpanolinja on Saksassa ja toimipisteitä on myös etenkin Espanjassa ja Britanniassa.
Koneita kootaan myös Yhdysvalloissa ja Kiinassa, ja alihankkijaketju levittäytyy ympäri maailman.
Sekä ATR:n Hrnkova että Toulousen apulaiskaupunginjohtaja Plagneux-Bertrand ennustavat, että ilmailuteollisuus alkaa elpyä parin, kolmen vuoden kuluttua.
Ranskan valtio on luvannut ilmailuteollisuuden tukemiseen 15 miljardia euroa, mutta sen osaehtona on vihreän tekniikan ja ekologisten ratkaisujen kehittäminen.
Hrnkova mainitsee, että ATR on kaavaillut jo ennen koronaa erilaisia hybridi- ja täyssähköisiä moottorivaihtoehtoja. Lyhyen matkan potkuriturbiinikoneet ovatkin todennäköisesti ensimmäisiä sähkömoottorein lentäviä matkustajakoneita.
Airbus on siirtänyt panostuksiaan A321-koneen erittäin pitkälle lentävän version kehittämiseen.Sen avulla voitaisiin korvata suurempia koneita myös kaukolennoilla. Näillä näkymin A321XLR tulee liikenteeseen vuonna 2023.
Kone kiinnostaa lentoyhtiöitä, ja sitä on saatu kaupaksi jo 450 kappaletta.
Uusien tilausten määrä on kuitenkin romahtanut koronan takia, koska kaikki odottavat tilanteen selviämistä.
Voit keskustella aiheesta 20.8. klo 23 asti.